Etäkoulutus

Markkinoilla nyt aivan uusi palvelu, Tel Ⓡ - etäkoulutus. 

Etäkoulutus tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että asiakas voi lähettää minulle videon/videoita saatetekstin tai puhelinkeskustelun yhteydessä. Saatuani videon, pyrin analysoimaan kohtia, joissa jokin ei-toivottu käytös aktivoituu tai mitä signaaleja minun silmääni hevonen ylipäätään antaa. Lisäksi ehdotan käsittelyyn tarvittavia muutoksia.

Palvelu on myös mahdollista toteuttaa live-yhteytenä vaikkapa wa-videopuheluna.

Palvelun on tarkoitus helpottaa hevosen omistajia ja harrastajia saamaan tarvitsemaansa apua, mikäli etäisyys maantieteellisesti lähimmälle kouluttajalle on pitkä tai hevosen kuljettamiseen liittyy ongelmia. 

Netti on pullollaan kursseja ja videoita, joissa opetetaan tai näytetään asioita ja niistä voi kyllä oppia paljon. Kuitenkin hevonen on aina yksilö ja jopa tutkittuun tietoon perustuvat neuvot on aika mahdotonta ottaa käyttöön, mikäli ei itsekään tunnista ongelman ydintä. 

Olen vuosia kieltäytynyt antamasta puhelinkonsultaatiota asiakkaille, joita itseään ja kyseessä olevaa hevosta en ole tavannut. Vaikka henkilö olisi todella taitava ja käytössä on jo runsaasti tietoa ja keinoja, on kuitenkin totuus se, että jos ei-toivottuun käytökseen itse ei löydä ratkaisua, ihminen ei jostain syystä osaa nähdä sitä, mikä käytöksen aktivoi, tai ihminen tulkitsee hevosen reaktioita jostain syystä päinvastoin mitä hevonen tarkoittaa. Neuvot ihmisen kertoman perusteella, saattavat pahimmassa tapauksessa vaikeuttaa tilannetta entisestään. 

Autoilu on kallista ja jos kouluttajan on mahdollista käyttää autossa istuttu aika järkevämmin, niin mikäs sen parempi. Usein aikataulujen sopiminen useiden eri asiakkaiden kanssa samanaikaisesti, jotta reissusta tulisi kustannustehokasta kaikille osapuolille, on vähintäänkin vaikeaa. Etäkoulutus voi tuoda helpotusta ongelmiin. 

Luonnollisesti kädestä pitäen annettu apu ja se, että kouluttaja itse pystyy käsittelemään hevosta, on se paras ratkaisu ja siihen kannattaa varautua, että kaikissa tapauksissa etäohjaus ei ole riittävä apu. Yhdistelmänä vaikkapa vieraalla hevosella minun luonani tehty käytännön treeni, oman arjen ongelmakohdan paikantaminen videon välityksellä ja opitun siirtäminen omalle hevoselle kotona, saattaisi olla oikein toimiva kombo. Ihmisen on aina kuitenkin helpompaa matkustaa ilman hevosta kauemmaskin.

Tutustu palvelun tarkempiin ominaisuuksiin linkeistä.

Mitkä asiat soveltuvat etäkoulutusmuotoon?     Pulmat

Tarkemmin, mitä palvelu sisältää     Sisältö ja ohjeita

Tutustu hinnastoon ja maksuohjeisiin      Hinta