Asiakaskokemukset

TEL- Tehokas ja Eettinen Liikunta kurssikokonaisuus, osa 1

Kurssikokonaisuus koostuu yhteensä kuudesta viikonlopusta. Ensimmäisen viikonlopun tarkoitus oli antaa käsitys siitä, mitä kurssikokonaisuus pitää sisällään. Kurssista on kulunut jo viikko ja vasta nyt tuntuu siltä, että pystyn kirjoittamaan. Niin paljon sain uutta tietoa ja paljon vanhoja uskomuksia kumottiin. Osa esimerkeistä kolahti itseen ja osa vieruskaveriin. Aivot raksuttivat koko ajan niin kurssin aikana kuin sen jälkeen. Lauantai-iltana ajattelin lukevani hetken Mian esittelemää kirjaa. Muutaman kappaleen jälkeen totesin, että joo, tosi mielenkiintoinen kirja, mutta nyt ei pääkoppa pysty enää vastaanottamaan yhtään lisää tietoa tälle päivää.

Meitä oli kurssilla sopivan kokoinen porukka, missä kaikilla oli tilaa kertoa omista kokemuksistaan ja kysyä silloin kuin oli kysyttävää. Teimme itsearviointia. Kuinka vaikeaa on suomalaisen arvioida taitojaan.

To-del-la vaikeaa. Molempina päivinä oli ensin teoriaa ja lopuksi teimme harjoituksia ja havaintoja hevosten kanssa. Mian työskentely näyttää niin vaivattoman helpolta. Ja ai että sitä tunnetta, kun menet itse maneesin keskelle vieraan hevosen kanssa, kuinka kaikki se tieto ja taito mitä sinulla on, haihtuu kuin savuna ilmaa. Avuton olo, voin kertoa. Mutta miksi nämä asiat pitäisi omaksua ja oppia sormia napsauttamalla, kun ei hevosten kanssa mitään muutakaan opi. Kuinka kauan aloittelijalla kestää oppia saada hevonen hallintaan tai oppia kevyt ravi tai hyppäämään esteitä. Kuinka moni oppii kerralla tekemään täydellisen pohkeenväistön tai piruetin? Ei vain voi hypätä suoraan vaikeimpiin tehtäviin, ei voi oikoa. Itsetutkiskelussa huomaan olevani aika kärsimätön. Vaadin itseltäni liian vaikeata asioita liian nopeasti. Kuinkakohan monesti olen vaatinut sitä hevoselta?

Jokainen meistä on toiminut jossain kohtaa väärin hevosta kohtaan. Olemme olleet liian kovia tai vaatineet liian vaikeita asioita. Olemme olettaneet hevosen toimineen tai ajatellen tavalla, joka ei ole sen aivokapasiteetille mahdollista. Olemme inhimillistäneet liikaa. Hevonen on hevonen omine perustarpeineen. Se kaipaa ruokaa, seuraa ja mahdollisuuden liikkua. Se ei kaipaa trailerissa matkustamista, mutta tulee asian kanssa toimeen, kun sille ensin opetetaan, mikä traileri on ja miten sinne mennään ja miten siellä kuuluu matkustaa. Se että asia käydään läpi vähitellen ja hyvässä mielentilassa takaa kivat reissut kaikille osapuolille niin klinikalle, kisoihin tai kesälaitumelle.

Yhdyn toisen kurssilaisen sanoihin ”Tämä taitaa olla enemmän kuin kuuden viikonlopun kurssi. Tämä on matka itseen”.

 

TEL- Tehokas ja Eettinen Liikunta kurssikokonaisuus, osa 2

Toinen TEL-viikonloppu takana. Tämän viikonlopun jälkeen en ollut niin infoähkyssä, kuin ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että muut kurssilaiset olivat tulleet jo tutuiksi. Oli helppo ja kiva mennä sallivaan ilmapiiriin oppimaan lisää.

Itselläni on kurssipaikkaan noin tunnin ajomatka. Aamulla ajaessani mietin vielä edellisen kurssin antia. Aika on ihmeellinen asia. Muutaman viikon tauon jälkeen tulivat oleelliset asiat ja omat oivallukset selkeinä ajatuksina mieleen. Heti kurssin alkuun tehtiinkin taas itsearviointia. Itsensä arvioiminen tuntui aluksi tosi vaikealta, mutta tekemällä sekin helpottuu.

Suuri oivallus toiselta viikonlopulta oli oman tekemisen tiedostaminen. Se, millainen olen luonteeltani, ei olekaan yksi yhteen kehoni toiminnan kanssa. Pidän itseäni lempeänä luonteena, mutta minua on opetettu olemaan hevosten kanssa kova ja käskevä. Hevonen ei kaunistele peilatessaan tätä käytöstä. Seuraavaksi minun pitää uskaltaa päästää vanhoista jutuista irti ja antaa uusien tulla tilalle. Tämä ei voi tapahtua, ellen ensin tiedosta, mitä ja miten nyt teen. Tuntuu rankalta huomata tekevänsä kovemmin kuin haluaisi, mutta asian tiedostaminen on ainoa keino päästä asiassa eteenpäin. Ehkä vaikeinta tässä kaikessa onkin antaa itselleen mahdollisuus onnistua. Vaikka mieli jo olisi saanut kiinni ajatuksesta, ei keho välttämättä seuraa samassa tahdissa. Täytyy antaa myös keholle aikaa. Onko minulla kärsivällisyyttä tähän? Yritetään ainakin.

Kävimme teoriatunneilla läpi erilaisia oppimis- ja koulutusmalleja, kuten klassinen ehdollistuminen ja behaviorismi. Operantissa ehdollistumisessa on neljä erilaista tulokulmaa; positiivinen vahviste, negatiivinen vahviste, negatiivinen rankaisu ja positiivinen rankaisu. Kävimme läpi totuttamisen ja siedättämisen eroa, floodausta ja vihjeiden antamista. Vaatimustason nostaminen ja laskeminen onkin sitten taidetta. Liian yksinkertaisilla tehtävillä oppimisesta tulee tylsää ja liian vaikeista tehtävistä tulee myös ongelmia.

Teimme teoriatehtäviä, missä piti tunnistaa, mikä koulutuskeinoa milloinkin käytettiin. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka useissa koulutustilanteissa käytetään useita eri menetelmiä. Hevosen käyttäytyminen ratkaisee, mitä kulloinkin käytetään. Tämä on hyvä tietää teoriassa, mutta käytäntö onkin oma juttunsa. Hevosen kanssa on sekuntipeliä reagoida ja siksi kokeneella kouluttajalla asiat tulevat selkärangasta. Ei ole aikaa miettiä kauaa. Tietenkään et tiedä aina etukäteen, mikä tekniikka toimii. Kaikki eri keinot ovat työkaluja omassa koulutuspakissa ja niitä voi käyttää tarpeen mukaan. Jokaisella kurssilla pakkiin uusia keinoja ratkaista tilanteita.

Teorian jälkeen lähdettiin tallille. Mialla oli koulutuksessa aivan ihana hevonen, jolla opeteltiin ohjasajon alkeita maastakäsin. Hevonen pelkäsi takaa tulevia ääniä, joten saimme totuttaa sitä niihin. Hevonen oli opetusmestari, sillä se oli rauhallinen ja me kurssilaiset ehdimme sen tahdin mukaan. Säpäkän hevosen kanssa tilanteet ovat niin nopeasti ohi. Hetket, jolloin pitäisi reagoida, tulevat ja menevät niin nopeasti, että vähäisellä kokemuksella niihin ei yksinkertaisesti ehdi mukaan. Hevosten kanssa tehdessä keskustelemme kurssilaisten kesken koko ajan. Havainnoimme toisia ja itseämme. Huomasin, että minun on helpompi ymmärtää pyydetty tehtävä, kun näen opettajan tekevän ensin. Kopioin myös mielentilan ja rauhallisuuden tekemisessä. Mia on elävä esimerkki siitä, kuinka muutoin räiskyvä persoona voi olla niin hillitty ja hallittu hevosten kanssa. Se on sitä ammattitaitoa, kun hallitsee kehon ja oman mielen ja keskittyy hevoseen ja on sen kanssa läsnä. 

TEL –Tehokas ja eettinen Liikunta kurssikokonaisuus, osa 3.

Kolmannen TEL-viikonlopun aiheena oli kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tarkemmin hevosen ruokinta, varusteiden sovitus, kengityksen alkeet sekä yleisimmät vaivat. Oikeastaan monta sellaista asiaa, jotka tulevat vastaan vasta oman hevosen kanssa. Nämä asiat jätetään usein huoletta ammattilaisten hoidattavaksi. Mutta mitä, jos sinulla olisikin paras tieto omasta hevosestasi? Kertooko hevonen käytöksellään ja ilmeillään, jos jokin on vialla? Tutkitko hevostasi säännöllisesti eri puolilta sen kehoa? Huomaatko muutokset sen kavioissa? Mistä mikäkin johtuu?

Pakoeläimenä hevonen saattaa peittää heikkoutensa viimeiseen saakka. Esimerkkikokemusten kautta todettiin, että joskus vasta hevosen perusteellinen tutkiminen kuvausten avulla voi todentaa vikoja, mitä muuten ei voida löytää. Kurssilla sai vahvistusta, että omaan tunteeseen kannattaa luottaa.

Lauantaiaamupäivä aloitetiin ruokintaluennolla. Tarkoitus ei ollut tulla ruokinnan ammattilaisiksi vaan ymmärtää ruokinnan perusasioita. Hevosen tärkein ruoka on heinä ja väkirehujen on tarkoitus täydentää heinän puutteita. Ruokinnan vaikutukset voivat näkyä vasta vuosien päästä. Käytiin läpi kalsiumin ja fosforin suhdetta sekä sen vaikutusta luustoon. Lihasmassan kasvattamiseen hevonen tarvitsee valkuaista, ei energiaa. Harvempi harrastehevonen tarvitsee liikunnan vuoksi lisärehuja. Liikalihavuus on ongelma myös hevosten keskuudessa. Todettiin, että jokaisen pussin kyljessä olevat ravintosisällöt on ilmoitettu eri mittayksiköillä ja siksi mm. vitamiinien yhteiskertymän kanssa tulee olla tarkkana. Jos aihe on itselle vieras, kannattaa hevoselle teettää juuri sille sopiva ruokintasuunnitelma. Ruokinnan tarve muuttuu elämäntilanteen mukaan. Varsat, tammat ja kilpahevoset tarvitsevat erilaisen ruoka-annoksen kuin tavallisempi harrastehevonen.

Teorian jälkeen suunnattiin tallille satulansovituksen maailmaan. Meillä oli toistakymmentä erilaista satulaa, joita kokeilimme kahdelle hevoselle. Oli mielenkiintoista nähdä erikokoisia ja erimallisia satuloita sovitettavan samalle hevoselle. Vasta kun olimme katsoneet useita satuloita, aloin nähdä rehellisesti itse, miten satula oikeastaan istuu. Satulan asento muuttuu, kun se kiinnitetään satulavyöllä kiinni. Myös ratsastan paino vaikuttaa lopulliseen istuvuuteen. Satulan tulee sopia niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Nuori hevonen tai vasta lihaksiaan kasvattava hevonen muuttuu ja siksi satulan sopivuutta pitäisi tarkkailla säännöllisesti, jopa viikoittain. Kapea satula on liian kapea ja sitä ei voida suuremmaksi muuttaa. Leveää satulaa voidaan säätää erilaisilla toppauksilla. Satulansovitus on kuin juoksulenkkareiden valinta ihmiselle. Satulan täytyy istua hyvin, tai muuten hevosen on epämiellyttävä liikkua sen kanssa. Joskus lenkkareita valitessa voivat ne tuntua paikallaan ollessa ihan hyviltä, mutta kun lähdet liikkeelle, hiertävätkin ne jostain kohtaan. Sama juttu on satuloissa. Siksi ennen ostopäätöstä niillä tulisi myös ratsastaa.

Sunnuntaina jatkoimme teorialla yleisimmistä sairauksista sekä kavionhuollosta. Kavionhuolto on perinteisesti ollut vain kengittäjien hommaa ja ainakin minulle on iskostettu, että ”säde on niin herkkä, älä koske siihen”. Kun aiheeseen päästi tutustumaan ensin teoriassa ja sitten käytännössä, ei kavio ja säde ollutkaan enää minulle kuulumattomia alueita. Näimme, kuinka säteestä kannattaa poistaa irtolirpakkeita, koska ne keräävät helposti epäpuhtauksia. Kengättömän hevosen kaviota voi raspata oikeaan muotoon tai poistaa pieniä halkeaman alkuja. Pienikin säännöllinen huolto ennalta ehkäisee isompien vaurioiden syntyä. Raspaus on tekniikkalaji ja on alkuun niin raskasta, että ensimmäisillä kerroilla tuskin saa edes muutosta aikaan. Tässäkään asiassa ei voi oikaista, vaan ainoastaan harjoittelemalla kehittyy. Itselle on herännyt kiinnostus erilaisia hoitotoimenpiteitä kohtaan. Kengittäjän tai eläinlääkärin tulo tallille on mahdollisuus oppia uutta. Itsestä on tuntunut, että hekin ovat vain mielissään, kun osoittaa kiinnostusta hevosen hyvinvointia kohtaan.

TEL –Tehokas ja eettinen Liikunta kurssikokonaisuus, osa 5.

Viidennen TEL-viikonlopun aiheena oli ratsastettavuus.  Keskusteltiin siitä, kuinka monissa valmennuksissa keskitytään hevosen korjaamiseen ratsastajan sijaan. Aletaan heti miettiä, missä hevosen pää on. Voidaan olla tyytyväisiä hevosen muotoon, vaikka sen pää olisi ryntäissä ja takajalat jossain kilometrin päässä takana. Olen itse ollut nuorena tunnilla, missä on paasattu alkutunnista, että mitään ei tehdä ennen kuin hevonen on peräänannossa. Silti mitään ohjeita, miten siihen olisi päässyt, ei annettu. Great.

Mian tunnilla ratsastamiseen on aivan eri lähtökohdat. Keskitytään paljon ratsastajaan: istuntaan, jalkojen asentoon, käsien asentoon, pään asentoon, apujen käyttämiseen, paineen asettamiseen ja poistamiseen. Harjoitellaan tiedostamaan, mitä se oma keho oikein tekeekään. Uudet asennot saattavat tuntua oudoilta ja vaikeilta, mutta pakkohan sitä on valokuvaa, videota tai toisia kurssilaisia uskoa, kun ne kertovat, että kyllä, kroppa tekee jotain mitä ei itse uskoisi. Tunneilla haettiin muutosta omaan kroppaan aluksi liioitellun isosti. Sekin on aluksi vaikeaa. Minulle on opetettu pitämään käsi paikallaan. Mia on opettanut, että käsi liikkuu käynnin mukana, pidättävät avut ovat taakse vetämisen sijaan ylös ja myötäys on kohti korvia. Ohjastuntumaa harjoiteltiin aluksi pareittain suitsien avulla ilman hevosta. Se on hyvä harjoitus, sillä se auttaa ymmärtämään, kuinka kova kädestä tulee, jos se on liian alhaalla. 

Meillä oli kurssilla erilaisia ja eri koulutusvaiheessa olevia hevosia. Totutimme nuorta hevosta satulaan ja ratsastajaan. Edettiin hevosen ehdoilla niin, että kaikki vaiheet valmisteltiin hyvin. Hevoselle ei tullut mikään asia yllätyksenä ja siksi myös sen käytös oli rauhallista. Nuoren hevosen kanssa työskennellessä on hyvä olla kaksi ihmistä, jolloin toinen voi pitää hevosta ja toinen voi rauhassa keskittyä vaikkapa satulointiin tai selkään kiipeämiseen. Silloin ihmisten välinen kommunikointi korostuu. Täytyy sanottaa, mitä on tekemässä, jotta työskentely onnistuu sujuvasti ja ilman vaaratilanteita. 

Itse opin hirmuisesti myös siitä, kun näin toisen ratsastavan itselle tuttua hevosta. Sain seurata, kuinka hevosta koottiin käynnissä. Nyt ei keskitytty pään asentoon, vaan takajalkojen aktiivisuuteen. Kaikki energia ajateltiin ylös. On ristiriitaista pyytää hevosta eteen ja taakse yhtä aikaa. Eihän autossakaan paineta kaasua ja jarrua yhtä aikaa. Hevosta koottiin pikkuhiljaa askel kerrallaan. Jotta takajalat mahtuvat mahan alle, on etuosan noustava ensin tieltä pois. Tänä viikonloppuna itkettiin onnesta. Silloin kun kaikki oli helppoa ja kevyttä ja asiat tapahtuivat kuin itsestään. Suosittelen näitä fiiliksiä!



TEL –Tehokas ja eettinen Liikunta kurssikokonaisuus, osa 6.


Kurssikokonaisuuden viimeinen viikonloppu. Voi tuska ja haikeus. Niin pitkä matka kuljettu yhdessä, mutta ymmärrys siitä, että itse asiassa matka on vasta aluillaan. Voin todeta näin alkuun, että ihminen tai maailma ei tule koskaan valmiiksi. Aina voi oppia uutta. Ja sekös tässä onkin kaikkein siisteintä. Oivaltaminen. Kurssin alussa olin paljon kärsimättömämpi. Nyt jo ymmärrän, että kaikkea ei voi eikä tarvitse oppia heti. Kurssilla toistuvia lausahduksia olivat muun muassa ”sen aika tulee vielä” ja ”anna sen tapahtua”.
Viimeisenä viikonloppuna meillä oli mukana tuttujen hevosten sijaan asiakashevosia. Hevoset ja omistajat saivat osallistua kurssille ilmaiseksi ehdolla, että me oppilaat saimme käsitellä niitä. Tietenkin Mian valvovan silmän alla. Aluksi juteltiin kustakin hevosesta ja niiden ongelmista tai tilanteistä omistajien kanssa.
Jouduimme kaikki menemään epämukavuusalueelle kurssiviikonloppuna. Niin me oppilaat, hevoset kuin niiden omistajatkin. Keskusteltiin siitä, kuinka tulee olla jokin suunnitelma, mitä kunkin hevosen kanssa ollaan tekemässä. Toisaalta täytyy olla hereillä ja huomata, sujuuko homma vai täytyykö vaihtaa tekniikkaa tai tehtävää. Ajoituksen ja vaikeustason nosto tulee olla sopiva.
Ensimmäisen kerran meillä oli mukana oreja. Puhuttiin paljon niistä ja kuinka hormonitoiminta vaikuttaa niiden käytökseen. Ori voi olla kotona käytökseltään kiltti, mutta vieraassa paikassa se voi näyttää erilaisen puolen itsestään ja pörhistellä takajaloilla tanssien. Käytöstavat täytyy olla hallussa ensin tutussa paikassa ja vaikeustasoa nostaa vähitellen. Kaikkien hevosten kanssa kannattaa ennakoida, mutta orien kanssa eritoten. Ajattelemalla asioita vähän pidemmälle, voi välttää monta vaaratilannetta. Esimerkiksi tammojen lähelle ei kannata mennä, koska siinä kohtaa hormonit astuvat kehiin. Turvallisuus ennen kaikkea.
Ihminen on niin paljon hitaampi kuin hevonen ja vasta oppimassa oleva ihminen on vielä hitaampi. Nuoren hevosen mielenkiinto herpaantuu, jos ihmisen ajoitus on liian hidas tai tehtävä ei etene. Sain itse työskennellä eloisan 2-vuotiaan tamman kanssa. Siinä olikin hommaa saada pysymään ajatus kasassa kaiken sen härväämisen keskellä. Käytimme sillä namipalkkaa, eikä asiaa yhtään auttanut, että se ei osannut ottaa namia kovin kauniisti. Siihenkin sain ohjeen, miten toimia, mutta palloja oli ilmassa liian monta. Totesimme siinä kohtaa, että namin ottaminen kauniisti tulee opettaa erikseen ja annettu tehtävä erikseen allekirjoittaneen kohdalla. Mia kyllä suvereenisti teki montaa asiaa kauniisti vuorotellen juuri oikeassa rytmissä. Joo joo, kyllä 20 vuotta on vähän eri asia kuin 6 viikonloppua. Kurssin yksi parhaita puolia on, pelin pystyy viheltämään poikki. Sanoa, että en pysty enää, oma keskittyminen tai taito eri riitä. Mia tuli jatkamaan tamman kanssa. Sain koottua itseni katsomossa ja taas tajusin, miten itse tein ja miten asiaa voisi parantaa. Eli opin.
Oppimisessa täytyy olla pokkaa mokata. Hevosten kanssa ei voi oppia kuin tekemällä. Se, että aina ei mene putkeen, täytyy vain hyväksyä. Mutta ei kannata hakata päätä seinäänkään. Apua on kyllä saataville, ken vain tohtii kysyä. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Me kaikki opimme eri tavalla. Olen oppinut itsestäni hirmuisesti tämän kurssin aikana. Minä opin näkemällä ja tekemällä. Asiat selkeytyvät kirjoittamalla tai piirtämällä. Alitajuntani on kova tekemään töitä. Jos minulla on ratkaisematon ongelma, nukun sen kanssa yön yli. Usein ratkaisu pompsahtaa mieleeni kuin itsestään aamulla. Olen oppinut, että pakottamalla harvoin saan hyvää aikaiseksi. Silloin menen ennemmin lukkoon ja ajatus ei kulje sitäkään vähää.
Olen tosi kiitollinen TEL-kurssiporukasta. Tuntuu, että en ole yksin keskeneräisyyteni kanssa. Yhdessä voimme jakaa asioita ja ratkoa ongelmia. Voin kuvitella, miltä tuntuisi mennä kouluttamaan ensimmäistä kertaa vierasta hevosta yksin. Ja sitä itseinhon määrää, jos kaikki ei sujuisikaan toivotusti. Kurssilla teemme ja olemme yhdessä. Kannustetaan, kehutaan, sanotaan suoraan että ei noin ja sen perään, että miten siten ja vielä että miksi. Ja vielä eri mieltäkin saa olla, ja sitten pohditaan, että mistä se sitten johtuu. Olemme jokainen yksilöitä, niin ihmiset kuin hevosetkin. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Eikä tarvitsekaan, mutta helpottaa elämää kummasti, kun tutustuu ensin itseensä. Niin kuin alussa jo aavistelin, tämä oli enemmän kuin 6 viikonloppua, tämä oli matka itseen.