Valmennuspäiväkirja

13. syys, 2019

Miten keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa? Ja miksi se mitä ajattelemme on niin tärkeää myös ratsastuksessa? Siinäpä vasta kysymykset mitkä kiehtovat itseäni todella paljon. Ensimmäisenä asiana mieleeni juolahtaa se, kuinka läsnäolon voima vaikuttaa hevoseen meidän kehon kautta ratsastajana ja tarkoitan läsnäololla sitä, että kaikki fokus on hevosen kanssa tekemisessä ja siinä mitä meidän ja hevosen kehossa tapahtuu. Läsnäolo myös antaa hyvän mahdollisuuden hevoselle kertoa meille informaatiota ratsastustilanteesta sekä muita asioita sen ympäriltä elämästä mitkä voivat jäädä perus arjessa helposti huomaamatta. Itselleni on tärkeää, että pystyn jättämään kaikki ulkopuoliset mieltä askarruttavat asiat pois ratsastustilanteesta ja vähitellen opetella keskittymään hevosen antamiin viesteihin. Koenkin ettei kehotietoisesti pysty edes ratsastamaan jos itsellä ei ole ajatus mukana siinä mitä tekee ja, että kaikki mitä ajattelemme siirtyy hevoseen tavalla tai toisella. Usein jos omat ajatukset harhailevat tai en saa kiinni valmentajan antamasta tehtävästä mielikuvan avulla teen vaan jotain epämääräistä. Minulle henkilökohtaisesti kaikkein opettavaisinta on ollut nyt huomata se, että heti saadessani tehtävän tekemisen ja lopputuloksen pikakelauksena verkkokalvoilleni tehtävä alkaakin yhtäkkiä onnistua.

Mian opissa ratsastaessa olen huomannut, kuinka merkittävästi hän erottuu valmentajista sillä, että on opetellut käyttämään valmentaessaan mielikuvia sekä viestimään ratsastajalle asioita niin, että ne siirtyvät helposti ratsastajan kehoon ja siitä hevoseen. Kehommehan tekee paljon asioita tiedostamattamme. Sen lisäksi, että mielikuvilla voidaan vaikuttaa kaikkeen tekemiseen voimme myös korjata mieleen opittuja ”harhoja”. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi itse istuin aavistuksen vinossa vasemmalle alkuun ja kun keho oli ottanut sen asennon omakseen, oli myös mieli sitä mieltä, että istun suorassa. Korjatessamme istuntani suoraan oli hetken aikaa todella outoa olla satulassa (otimme tästä kuvia myös itseni vakuutteluun), koska koin olevani epätasapainossa. Pikkuhiljaa mieli kuitenkin hyväksyi ajatuksen uudesta tavasta ja pääsimme työstämään samalla tavoin toisia osa-alueita.  

Henkilökohtaisesti on mahtava huomata kuinka asiat tapahtuvat, kuten esimerkiksi vain ajattelet vaikkapa laukannostoa ja sillä hetkellä hevonen nostaa laukan kuin taikaiskusta tai mietit hitaita, laadukkaita liikkeitä ravissa ja yhtäkkiä hevonen alkaa venyttää askelta taas käytännössä ilman mitään tietoista apua. Monesti olenkin tunnilla kuullut kuinka Mia on pyytänyt minua sulkemaan silmät, jolloin kehon kaikki ylimääräinen toiminta vähenee ja on helpompi keskittyä hevosen liikkeeseen. Samalla tavoin, kun ratsastaja vaikuttaa tiedostamattaan hevoseen, kulkee hevonen myös mielikuvien saattelemana. Attila muun muassa ehdollisti pelkästään varusteiden pukemiseen aikaisemmin sen, että ratsastaminen sattuu ja sitä tulee vältellä parhaansa mukaan. Siinäkin tilanteessa on vaikea päätellä onko kyseessä kipumuisti vaiko todellinen kiputila. Hevonen kuten ihminenkin oppii siihen mikä tilanne jännittää tai sattuu ja mielestäni mielikuvat ja ”rajojen ylitsepääseminen” ovat merkittävässä roolissa. Voidaan ajatella, että siinä vaiheessa, kun hevonen muuttaa omaa mielikuvaansa tehtävästä tai liikkumisesta se tunne-ehdollistuu uudelleen siihen kyseiseen hetkeen.

Lisää mielen matkoista ja meidän treeneistä tuonnempana! Aurinkoisia päiviä!

 

Terkuin

Iiris

 

30. elo, 2019

Kuva valmennuksesta, Mia Jurvala

Tuntuuko siltä, että sinä joudut ratsastamaan hevostasi? Ja, että vain aktiivisilla hevosilla on oma moottori ja laiskoja pitää potkia eteenpäin? Minusta myös tuntui tältä ja uskoin kyseiseen mielikuvaan, koska olin punnertanut hevosta eteenpäin pohkeella koko yhteisen taipaleemme ajan neuvojen mukaan. Joskus saimme tulosta aikaiseksi, mutta se usein tuli vasta kun omat jalkani olivat jo maitohapoilla pitkän yrittämisen jälkeen. Sillä etten ole tiennyt kuinka käyttää kehoani tai mitä viestin hevoselle tekemisilläni olen saanut hevosen kulkemaan entistä tahmeammin ja kokonaisuudessaan liikkuminen on aiheuttanut mielipahaa kummallekin osapuolelle. Ei ratsastamisen kuulu mielestäni olla kova urheilusuoritus.

Mitä sitten tarkoittaa se, että hevosella on oma moottori?

Olen oppinut, että hevosen oman moottorin aktivointiin voidaan pureutua monelta eri näkökannalta. Paneudun tekstissäni nimenomaan niihin näkökulmiin mitä kautta meidän kohdallamme lähestyttiin asiaa. Tässä tapauksessa ensin korjattiin ratsastajan istunta sellaiseen asentoon, ettei se vaikeuta hevosen oikeaoppista liikkumista ja sitten lähdettiin muuttamaan hevosen mielikuvia liikkumisesta niin, että se haluaa tarjota asioita meille mielellään.

Ratsastajana minun kehossa ensimmäisenä keskityttiin muuttamaan istuntaa niin etten puskisi hevosta eteenpäin ja vaikeuttasi hevoseni liikkumista näin kokonaisuudessaan. Käytiin läpi eri raajojen ja kehon osien oikeaoppista liikettä ja sitä millainen liike on hyvä suhteessa hevoseen. Silmällä pitäen sitä, että yhdessä tekeminen on myös hevoselle mahdollisimman helppoa. Toisin sanoen hevosen tulisi itse ylläpitää askellajia rennosti ja pienin avuin tarjota haluamaamme muotoa tai liikenopeutta/hitautta. Lisäksi tekemisen tulee olla KIVAA kummallekin ja sellaista ettei ”ihanne tilanteessa” ratsastaja näyttäisi tekevän mitään satulassa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole pienin avuin puuduttaa hevosta ja saada tekemisestä tylsää vaan saada hevoselle ajatus, että avut toimivat merkinannon tavoin ja hevonen tarjoaa niiden perusteella asioita kuin temppujen lailla ( Hevonen: Tää on maailman siisteintä! Mitä tehdään seuraavaksi? :D). Opin heti alkuun myös kuinka ohjat ja jalat ovat viimeisimpiä muistuttamisen keinoja hevoselle.

Kaikki lähtee omasta istunnasta ja siitä millaista liikettä tai askellajia pyydämme kehollamme. Jos hevonen ei reagoi istuntaan on se opetettava siihen mitä mikäkin merkki tarkoittaa. Olen tosin todennut hevosten kohdalla joita Mian opissa pääsen ratsastamaan, että suurin osa asioista on hevosilla sisäänrakennettuna ja kun vain annamme suunnan ja tilaa kaikki toimii ajatuksen voimalla. Mielestäni istunta ja kehon käytön korjaaminen tulee jokaisella ratsastajalla omalla tahdillaan. Ei pidä piiskata itseä siitä, ettei tiedä asioita ennestään, koska olemme kaikki täällä oppimassa ja kaikki asiat tulevat ajallaan. Olenkin Mialle kertonut, kuinka joskus seuranneena hänen pitämäänsä valmennusta toiselle ratsukolle, olen todennut itselleni etten tajunnut kyseisestä harjoituksesta (itse tehdessäni samaa) hönkäsen pöläystä. Sitten kuitenkin käy niin, että juuri sillä hetkellä, kun se minun kohdalla on oikea hetki, harjoitus avautuu ja ymmärrän mitä valmentaja tuolloin tarkoitti. Sen lisäksi, että on kyse mielikuvista on kehomme myös oppinut toimimaan satulassa tietyllä tavalla. Se, että kehoa korjataan tutusta oikea oppisempaan asentoon tuntuu aluksi jopa pöljältä, koska keho ei tunne olevansa tasapainossa uusien oivallusten kanssa. Alkuun myös me haimme Attilan kanssa yhteistä säveltä ja huomasin kuinka ihmeissään hevonen oli, kun tuli päivä, jolloin ristiriitaiset signaalit ratsastajalta alkoivat vähentyä ja hevonenkin pystyi huokaisemaan. Voitte vain kuvitella omalla kohdallanne jos samaan aikaan käsketään tekemään jotain ja kuitenkin keho antaa viestiä, ettei saisi tehdä tai jopa estää liikkeen.

Hevosen näkökulmasta omaa moottoria käynnisteltiin tekemällä harjoituksia ympäristössä, jonne hevonen ei yhdistä huonoja mielikuvia. Tärkeintä oli alkuun vain hakea mielekäs ja hevosen mielestä paras vauhti ja askellaji ja pääsimmekin Attilan kanssa revittelemään sydämemme kyllyydestä. Sen lisäksi, että mielikuvat muuttuvat hevosella eri ympäristössä voidaan kasvattaa myös lihaskuntoa, joka auttaa hevosta liikkumaan helpommin tulevaisuudessa ympäristössä mihin liittyy huonoja mielikuvia. Tällöin vaikealta tuntuva ympäristö saa uuden ulottuvuuden, kun lihaskunto onkin helpottamassa harjoituksia. Samalla ratsastajana sain itse suuria oivalluksia siitä miltä tuntuu, kun hevonen työskentelee omalla moottorillaan. Kokemukset helpottavat minua tulevaisuudessa tunnistamaan hienoja hetkiä ratsastuksessa ja voin kiittää hevosta vieläkin perusteellisemmin toivotuista asioita.

Yhdistämällä hetket, kun hevonen tekee toivotussa mielentilassa toivottuja asioita, uuden ympäristön (johon ei kytkeydy mitään aikaisempia mielikuvia) sekä ratsastajan keholliset muutokset, saadaan hevonen yhdistämään vanhaan asiaan positiivisia ja uusia mielikuvia. Tästä seuraa se, että hevonen oppii pois vanhasta tavasta ja pääsee eroon pään sisäisistä möröistä.

Palaan tulevissa teksteissä tarkemmin myös hevosen ja ihmisen oppimiseen sekä siihen kuinka paljon opitut mielikuvat meihin ratsukkona vaikuttavatkaan.

Ihania treenihetkiä sinulle ja hevosellesi!

Aurinkoisin terveisin

       Iiris

26. elo, 2019

(Kuva Minna Alaspää)

Tällä kertaa halusin palata aikaan, jolloin aloitimme Mian tunneilla käymisen ja mietin niitä asiakokonaisuuksia, jotka tulivat meille hänen kauttaan uutena.

Kuullessani termin ”kehotietoinen ratsastaminen” ensimmäistä kertaa Mialta, mietin hetken jo tietäväni asiasta paljon (olinhan käynyt useiden ihmisten tunneilla aikaisemmin, jossa oli paneuduttu istuntaan) ja, että osaamisellani yllättäisin tämän uuden valmentajan. Eihän se kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. En ratsastanut kehotietoisesti vaan enemmän korjasin hevosta tehtävien avulla. Kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta tässä eteen tuli se ongelma, että korjatessani hevosta väärästä käyttäytymisestä rankaisin sitä todellisuudessa omista virheistäni.  Opin myös kuinka jokainen hevosen kanssa tehtävä harjoitus voi olla lähtökohtaisesti todella hyvä mikäli sitä käytetään oikein. En siis tuomitsisi tehtävää tehtävän vuoksi vaan sen perusteella kuinka se on toteutettu tai mihin sitä käytetään.

Hevonen tekee sitä mikä sitä eniten hyödyttää ja jos esimerkkinä puristaa paljon polvilla on hevosella käytännössä mahdotonta ja epämukavaa liikkua hienosti eteen ja rintakehää ylös nostaen. Mielestäni tällöin on hevosen kannalta parasta keskittyä korjaamaan ratsastajaa, jonka kautta hevonen korjautuu kuin ”itsestään” eikä niinkään estää hevosta kertomasta minnepäin ratsastaja vinksottaa satulassa tai puskea hevosta lisää epämukavaan tekemiseen. Ongelmahevosten kanssa, kun mielikuvat ovat vahvat sekä hevosella, että ratsastajalla on kuitenkin tärkeää poistua omalta mukavuusalueeltaan ,koska vain sillä tavoin voi kehittyä ja oppia uusia asioita. Kehotietoisella ratsastamisella siis tarkoitettiin kaikkia niitä pienen pieniä asioita, joilla vaikutamme hevoseen kokonaisuutena eikä vain istuntaan. Tätä ajatusta silmällä pitäen Mia on opettanut meitä Attilan kanssa kuinka hevosen mielentilaa ratsastuksessa voidaan muuttaa ja miltä muutoksien tulisi tuntua satulaan. Olen huomannut kuinka kokonaisuuden balanssiin saattaminen syventää suhdettamme hevosen kanssa ja avaa ulottuvuuksia mitä en aikaisemmin ollut kokenut.

Kuten aikaisemmasta tekstistä luitte on meillä ollut useita ongelmia päällekkäin hevoseni kanssa. Terveysongelmat sekä niiden kautta tulleet inhottavat mielikuvat ja opit, joiden korjaamiseen kuluu kokonaisuutena paljon aikaa. Olemme tyytyväisiä siihen, että on valmentaja, joka ymmärtää milloin hevonen ei viitsi tehdä asioita ja milloin se ei pysty tiettyyn tehtävään sekä antaa aikaa ratsastajalle sisäistää asiat omassa tahdissaan kehon kautta.

Aikaisemmin mainitsin myös siitä kuinka opin tulkitsemaan hevosen liikettä satulassa. Kuinka moni todellisuudessa tuntee sen, kun hevonen liikkuu niin sanotusti oikeinpäin? En minä ainakaan tiennyt millä hetkellä selkä nousi tai milloin hevosen liike oli laadukasta. Kaikki se on harjoiteltavissa ja meidän kohdalla siihen tarvittiin ihminen, joka pystyy näkemään muutokset maastakäsin ja kertomaan ne hetket ratsastajalle, jolloin ratsastajan on helppo palata siihen miltä oikeanlainen liike tuntui. Samalla tavalla Attilan kaltainen hevonen voitiin opettaa liikkumaan ja tarjoamaan itse liikettä ”oikeinpäin”. Merkkaamalla hänelle kohdat ratsastuksessa jolloin myös hevonen tiesi hakeutua haluttuun muotoon. Koen, että ratsastamisesta on tullut hevoselle myös huomattavasti mielekkäämpää, kun kaikki tehtävät yhdessä ovatkin mukavia temppuja.

Palaamisiin! Oivallusten täyteisiä aikoja juuri sinulle!

 

Terkuin

   Iiris

 

5. elo, 2019

Kuva huhtikuu 2017

Yhdessä hevosen kanssa

Hei! Olen Iiris ja ihastunut hevosiin jo hyvin nuoressa iässäni. Tuolloin hevosten kanssa tekeminen oli ratsastuskouluissa opetettua eikä hevosen kouluttamisesta tai siitä mitä nuo sielukkaat eläimet meille viestivät ollut minkäänlaista käryä. Hevosten kanssa tekeminen kuitenkin muuttui tutustuttuani kurssien avulla hevosten kouluttamiseen ja loppujen lopuksi tulinkin ostaneeksi ”ongelma hevosen”. Kyseinen ongelma hevoseni Attila on ollut minulla omistuksessa nyt 2,5 vuotta, jonka aikana olemme kumpikin opetelleet uusia tapoja tehdä asioita sekä harjoitelleet tulkitsemaan toisiamme hyvin tarkasti. Attila on 7-vuotias barockpinto ruuna, jolla oli minulle tullessaan menty kaikki askellajit ja vähän väistöjä. Olen saanut tältä ajalta hevoseni kanssa enemmän kuin koskaan olisin osannut kuvitella.

Yhteinen historiamme ei ole ollut niin sanotusti ”ruusuilla tanssimista”. Olemme tehneet paljon salapoliisimaista työtä ja selvittäneet erilaisia pitkäaikaisia terveysongelmia. Attilan tullessa minulle ilmeni eri asteisia käytösongelmia, joista olin tietoinen ostovaiheessa, mutten osannut aavistaa mistä ongelmat voisivat johtua tai, että ne olisivat niinkin monisäikeisiä. Ajattelin hevosen olevan vain vähän sekaisin siitä mitä ihmisen kanssa saa tehdä ja mitä ei. Hän oli muun muassa päässyt potkimaan ja uhittelemaan kohti ihmisiä ruokinta tilanteissa. Ratsastaessa hevonen oli tahmea pohkeelle, ei taipunut, takajalkojen liike oli ”töpöttävä” sekä ilme oli kaiken aikaa hapan ja selkä oli aina jumissa samasta kohdasta(lanneselkä). Lisäksi kulkeminen trailerissa oli pääasiassa päätöntä riehumista. Tuolloin löysimme hevoselta vakava asteiset vatsahaavat, jotka hoidettiin ja lopulta tähystettiin parantuneiksi lääkekuurilla.

Vatsaongelmien jälkeen hevosen kanssa alettiin treenaamaan erilaisin menetelmin eri valmentajien opissa. Käytösongelmat tuntuivat vähentyneen, mutta ratsastaessa hevonen oli edelleen erikoisen tahmea ja haluton. Tietämättäni treenasin hevosta tahmeudesta huolimatta ja teimme asioita, joihin jälkikäteen ajateltuna hevoseni ei olisi lihaskuntonsa ja yleisen terveydentilansa vuoksi pystynyt. Kaikki tämä lisäsi Attilan haluttomuutta ja huonoa mielentilaa ratsastuksessa. Yritin helpottaa hevosen haluttomuutta ihmisen kanssa tekemiseen vaihtelemalla treenejä, mutta sekään auttanut. Lopulta hevonen oli entistäkin ailahtelevampi treenipäivien välillä sekä muun muassa satulan ja suitsien pukeminen vaikeutui.

Kiersimme tuolloin eri klinikoilla selvittäen mikä mahtaisi olla syy kaikkeen tähän mystiseen oireiluun. Käyntimme olivat kuitenkin tuloksettomia ja kerta toisensa jälkeen kipuilu pistettiin minun ja hevoseni ”psyykkisten ongelmien piikkiin”. Tuli päivä, jolloin epätoivo valtasi minut omistajana enkä enää kyennyt treenaamaan hevostani, koska hevoselta tuleva selvä viesti oli, ettei se tunnu hyvältä tai ole helppoa tehdä pyytämiäni asioita. Käytin kaikki vastaan tulevat oljenkorret ja päädyimme lopulta Kangasalan hevosklinikalle suositusten perusteella. Matka kotitallille oli itkunsekainen, koska klinikalla hevoselta löytyi aktiivinen Si-nivel tulehdus sekä uusluu muodostumaa samasta paikkaa. Vaivaa piikitettiin useaan kertaan, mutta muutos hevosessa ei edelleenkään ollut niin suuri kuin olin ajatellut.

Kului aikaa ja treenasimme Attilan kanssa asioita pääasiassa maastakäsin ja teimme vain niitä harjoituksia, jotka hevosen mielestä olivat kivoja. Kaikesta oppineena tarkkailin hevosta eri tehtävien avulla ja huomioni kiinnittyi erityisesti lihasköyhään, jumissa olevaan kaulaan. ”Vikalista” klinikalle oli jälleen valmis. Tällä kertaa hevoselta löytyi ongelmia kaularangasta ja niskasta, jotka myös piikitettiin. Klinikalta lähtiessä heräsin eläinlääkärin antamaan ajatukseen tukilihasten treenaamisesta. En vielä tuolloin tiennyt kuinka väärinpäin hevoseni todellisuudessa oli liikkunut ja miten paljon töitä lihaskunnon kasvattaminen tarkoitti. Attilalle kaikkien näiden kipuilujen jälkeen selän nostaminen, takajalkojen tuominen vatsan alle ja rento liikkuminen ovat olleet erityisen haastavia.

Vihdoin tuntui siltä, että olimme löytäneet ongelmien todellisen lähteen. Hevonen muuttui silmissä ja käytösongelmia sekä ratsastuksellisia ongelmia alettiin purkamaan Mia Jurvalan opissa. Minulla oli tietynlainen ajatus siitä, kuinka Mia kouluttaa hevosia ja valmentaa. Koin olevani hieman varautunut ensimmäisellä tunnilla.  Yllätyksekseni olin ollut tunnilla n.5 minuuttia ja huomasin, kuinka kaikki ennakkoluulot olivat pyyhkiytyneet pois. Opin siinä samassa hetkessä, kuinka koskaan ei pidä uskoa toisen saamaan mielikuvaan jostain ihmisestä vaan ottaa itse selvää millainen hän on omasta mielestäni. Olin onnellinen ja hämmentynyt, koska huomasin kuinka paljon olinkaan vaikeuttanut hevoseni oikeaoppista liikkumista ja miten tietämättäni vaikutin hevoseen lisäten haluttomuutta työskennellä ihmisen kanssa. Mia opetti minua kuinka pystyn syventämään suhdettani hevoseen ja kuinka voin lukea hevosen mielentilaa myös ratsain. Olin myyty. Vihdoin tuntui siltä, että hevoseni todella nautti uusista ideoista joilla kehotietoisesti ratsastaen vaikutettiin hevoseen. Yhteistuumin päätimme jatkaa tällä uudella mielenkiintoisella polulla.

Kehotietoinen ratsastaminen on avannut minulle ja Attilalle aivan uuden maailman. Polun, jota pitkin kuljetaan yhteistyöllä ja hyvällä tunteella. Ratsastus voi olla mukavia yhdessä tehtäviä temppuja, jolloin kokonaisuus antaa kummallekin osapuolelle tarvitsemansa.

Nyt kun pystymme kuntouttaen treenaamaan Attilan kanssa valmentajan opissa, joka jakaa paljon samanlaisia ajatuksia, on helppo unelmoida tulevaisuudesta. Pyrimme treeneissä vaikuttamaan siihen, että hevoseni liikkuu mielellään, rennosti ja saa käyttöönsä pikku hiljaa kaiken sen kapasiteetin mitä hänestä löytyy. Jään mielenkiinnolla odottamaan niitä kaikkia Mian kautta tulevaisuudessa tulevia oivalluksia ja sitä mihin kaikkeen Attilan kanssa pystymme.

Meidän treenejä pystyt seuraamaan täältä valmennuspäiväkirjasta myös jatkossa.

Terkuin Iiris