26. marras, 2019

Jännittävät asiat

Voidaanko tai annetaanko me itsellemme oikeus päättää toisen eläimen puolesta mitä saa pelätä ja mitä ei? Ajattelen, että kaikki määrittelee omat eettiset rajansa harrastamiseen. Ajatus siitä, että hevonen pelkää maneesissa kuollakseen esimerkiksi peilejä kertoo mielestäni enemmän siitä, ettei asiaa ole hevoselle sen koommin esitelty ja oletetaan sen ”sopeutuvan”, koska me emme itse koe peiliä pelottavana asiana. On hyvin mahdollista, että meille arkipäiväiset asiat eivät ole hevosen maailmassa samanlaisia asioita, koska olemmehan eri lajien edustajia. Mielestäni kaunis ajatus on näyttää hevoselle ensin paikat missä aiotaan treenata ja tehdä muuten asioita yhdessä ennen kuin hypätään selkään ja aletaan vaatimaan käyttäytymistä. Ja kun pikkuhiljaa hevonen alkaa yleistää sitä, että on turvallista olla missä vain keskittyneenä ihmiseen eikä tarvitse kyttäillä ympäristöä niin rentous tulee osaksi arkea ja kaikkea tekemistä. Tottakai järki päässä tässäkin asiassa siinä mielessä ettei me voida kesken kisaradan tulla satulasta alas ja mennä näyttämään uuden väristä sateenvarjoa vaan sellaiset asiat hoidettaisiin kuntoon ennen kisaradalle astumista eikä hevosta rangaista kyseisestä käytöksestä, koska se ei taatusti ”*ittuile” tai ”kosta” vaan saattaa oikeasti pelätä uuden väristä tai muotoista asiaa.

Olen myös valmennusten myötä oivaltanut kuinka hevosen reagoiminen jännittäviin asioihin voi kertoa monestakin eri asiasta päällekkäin. Voi olla, että hevonen on esimerkiksi oppinut tietyn mielentilan asiaan liittyen, ihminen on epäselvä tai jännittyy itse tai kiputila nostaa reagointi tasoa. On toki varmasti paljon muitakin asioita, mutta tässä muutama esimerkki.

Esimerkkinä minun hevonen on selvästi oppinut jännittämään, kun sitä kootaan ratsain ja jännittyminen taas nostaa reagointi tasoa. Näin ollen jos Attila kulkee jännittyneenä on hyvin todennäköistä, että se myös saattaa singota mihin tahansa suuntaan tai alkaa kyttäillä ympäristöä. Jollain hevoselle pelkkä ohjan käyttäminen saattaa aiheuttaa paljon ikäviä muistoja ja siksi esimerkiksi kipumuistin kautta reagoi myös vanhoihin paikkoihin tai ratsastamiseen säikysti tai jännittyen. Kun pakettiin lisää vielä sen, että ratsastajalla itsellään on jokin huono muisto tai tunne-ehdollistuminen tilanteeseen ja jännittyy itse satulassa niin kokonaisuus voi olla hyvin räjähdysaltis. Uskoisin hevosen miettivän ratsastajan jännittyessä vaihtoehtoja siitä, mitä myös hänen kuuluisi jännittää kun kuskikin panikoi. Viimeisenä mutten vähäisimpänä väittäisin, että kaikkein vaikeimpana havaita on kiputila ja kipumuisti. Oman hevoseni kohdalla olen valmennusten myötä huomannut myös sen kuinka tiukassa kipumuistista ylipääseminen hevoselleni on ollut. Hevonen selvästi kokee myös tietynlaisen ”ahaa” elämyksen aina, kun pääsee ylittämään omat rajansa. Voi olla yksinkertaisuudessaan, että se ei käytä selkäänsä tai takapäätä ”oikein” siksi ettei se ole saanut kokemusta siitä ettei sillä tavoin liikkuminen enää satukaan. Samoin kun me ihmiset saatamme varoa vaikkapa leikattu jalkaa vielä pitkän aikaa tiedostamatta parantumisen jälkeen.

Kipumuistin ja todellisen kivun kartoittamisessa mielestäni on ihan mieletön apu maastakäsittelystä. Mehän voimme pyytää hevosta suorittamaan kipumuistin laukaisevia asioita ensin esimerkiksi irtityöskentelyssä tai narun päässä, jolloin hevonen itse menee omien rajojensa yli ja sen jälkeen liittää sama ajatus ratsastukseen. Tai vastaavasti saadaan kiinni niistä jumissa olevista paikoista tai todellisesta kivusta. Haastavaksi asian tekee se, että kipumuisti voi olla usein niin tiukassa ettei saa selvää onko kyseessä muisto vaiko ihan todellinen kipu.

 

Mahtavia treenejä juuri sinulle!

Terkuin

Iiris