4. marras, 2019

Ilman varusteita

Olen kertonut teille aikaisemmin paljon teksteissäni istunnallisista asioista siitä näkökulmasta, kuinka olemme Attilan kanssa niistä oivalluksista hyötyneet. Hauskaa on, että lähiaikoina olen opittujen asioiden tiimoilta huomannut, että mitä pidemmälle kehotietoista ratsastusta viemme sitä merkityksettömämmiksi erinäiset varusteet tulevat meidän kohdallamme. Saas nähdä olemmeko kohta kokoajan varusteetta. :D

 Tässä taannoin olimme menossa Mian kanssa liikuttamaan hevosia ja ajatuksena oli tehdä ratsain asioita Attilan kanssa. Keskustelun lomassa jokin aivopieru toi idean, että hyppäisinkin selkään tällä kertaa ilman varusteita. Siispä tuumasta toimeen ja selkään! En sanonut Mialle mitään, mutta edellinen kokemus hevoseni kanssa varusteetta oli ollut edellisellä tallilla, jossa hyppäsin selkään ratsastuksen jälkeen ja huomasin kuinka minulla eikä hevosellani todellakaan ollut minkäänlaista yhteistä ”säveltä”. Se kerta oli kuin hauskasta komedia kohtauksesta, jossa hevonen kiikuttaa kuskia johonkin suuntaan ja ihminen esittää ohjailevansa vaikka todellisuudessa yrittää vaan pysyä kyydissä. Edellisestä kerrasta huolimatta nielin ajatuksen ja kapusin selkään.

Alkuun olin hieman hämmentynyt, koska tuntui kuin olisin ajanut autoa ilman rattia ja silti oli tunne, että hevonen on aivan erilainen kuin edellisellä varusteettomalla ratsastus kerrallani, sillä Attila oli todella innoissaan tästä uudesta ideasta! Ihan alkuun minun oli unohdettava pään ohjaaminen ja luotettava siihen, että voin olla selässä yhtä rennosti kuin varusteiden kanssa sekä keskityttävä siihen mitä kehossani tapahtuu. Tässä tilanteessa otettiin mukaan sentään kaulanaru jolla Attilalle yhdistettiin istunnasta tulevia apuja siihen kuinka niihin täytyisi reagoida. Teoreettisesti kun miettii niin jos hevonen toimii varusteilla istunnalla olettaisi sen toimivan myös ilman varusteita. Todellisuudessa se voi olla hevoselle hyvin hämmentävää, että varusteet jätetään pois, jonka vuoksi olisi hyvä käydä läpi perusasiat kuten mitä istunnan pidäte tarkoittaa, koska ainakaan itselleni ei ole yhdentekevää pysähtyykö hevonen ilman varusteita pyynnöstäsi vai ei. Kun sinulla ei ole selässä  mitään välineitä millä kontrolloida hevosta on hyvin avaavaa huomata se mitä teet. Kuinka hengität, istut, mihin katsot ja mitä mielessäsi liikkuu. Pidätteiden täsmällisyys ja siirtymisien laatu myös korostuu.

 Treenin edetessä harjoiteltiin takaosan käännöksiä sekä ravin lisäystä ja kokoamista ja huomasin, että kun Attila vaan hoksasi mistä on kyse se olisi halunnut tehdä tehtäviä ihan mielinmäärin. Jos jokin asia oli hevosen vaikea ymmärtää tuli apu aina maasta, joka sitten yhdistettiin selästä tapahtuvaan pyyntöön. Tälläkin kertaa hevosen mielentilaa työskentelyn suhteen muokattiin nameilla selästä palkaten ja loppua kohti palkkaus väliä pidennettiin. Olen oppinut kuinka tärkeää on se, että hevonen työskentelee omalla moottorillaan ja on innoissaan yhdessä tekemisestä. 

Nyt kun olemme treenanneet useamman kerran ilman varusteita alan saada kiinni kehityksen todellisesta nopeudesta. Vaikeilta tuntuvat ”GP-tehtävät” eivät olekaan mikään maata mullistava vuosien työn tulos. Toki ne vaativat hevoselta lihaskuntoa, jotta ne pystytään kestävyyden kannalta suorittamaan laadukkaasti, mutta toisaalta jokainen hevonen osaa ne jo luonnostaan. Opetetaan vain tehtävälle merkki ja nostetaan lihaskuntoa sen suorittamiseen.

Minusta Mian valmennuksissa on hedelmällistä käydä ihan senkin vuoksi, että hän pilkkoo omaa uskomusjärjestelmääni joka kerta! Esimerkkinä vaikka viimekerran kokoamiseen liittyvät harjoitukset. Olin kuin halolla lyöty, koska minun ajatusjärjestelmässäni tällaisia asioita joudutaan treenaamaan vuosia. Toisin on tämän valmentajan opissa. Hevonen voi oppia  pyörimään paikallaan spiniä niin, että ratsastajalla on kädet kohti kattoa vaikkapa vain muutaman toiston jälkeen.. 

Kiitos Mia isosta panostuksesta meidän eteen! 

Treeni iloa kaikille!

Terkuin Iiris ja Attila