13. syys, 2019

Mielellään

Miten keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa? Ja miksi se mitä ajattelemme on niin tärkeää myös ratsastuksessa? Siinäpä vasta kysymykset mitkä kiehtovat itseäni todella paljon. Ensimmäisenä asiana mieleeni juolahtaa se, kuinka läsnäolon voima vaikuttaa hevoseen meidän kehon kautta ratsastajana ja tarkoitan läsnäololla sitä, että kaikki fokus on hevosen kanssa tekemisessä ja siinä mitä meidän ja hevosen kehossa tapahtuu. Läsnäolo myös antaa hyvän mahdollisuuden hevoselle kertoa meille informaatiota ratsastustilanteesta sekä muita asioita sen ympäriltä elämästä mitkä voivat jäädä perus arjessa helposti huomaamatta. Itselleni on tärkeää, että pystyn jättämään kaikki ulkopuoliset mieltä askarruttavat asiat pois ratsastustilanteesta ja vähitellen opetella keskittymään hevosen antamiin viesteihin. Koenkin ettei kehotietoisesti pysty edes ratsastamaan jos itsellä ei ole ajatus mukana siinä mitä tekee ja, että kaikki mitä ajattelemme siirtyy hevoseen tavalla tai toisella. Usein jos omat ajatukset harhailevat tai en saa kiinni valmentajan antamasta tehtävästä mielikuvan avulla teen vaan jotain epämääräistä. Minulle henkilökohtaisesti kaikkein opettavaisinta on ollut nyt huomata se, että heti saadessani tehtävän tekemisen ja lopputuloksen pikakelauksena verkkokalvoilleni tehtävä alkaakin yhtäkkiä onnistua.

Mian opissa ratsastaessa olen huomannut, kuinka merkittävästi hän erottuu valmentajista sillä, että on opetellut käyttämään valmentaessaan mielikuvia sekä viestimään ratsastajalle asioita niin, että ne siirtyvät helposti ratsastajan kehoon ja siitä hevoseen. Kehommehan tekee paljon asioita tiedostamattamme. Sen lisäksi, että mielikuvilla voidaan vaikuttaa kaikkeen tekemiseen voimme myös korjata mieleen opittuja ”harhoja”. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi itse istuin aavistuksen vinossa vasemmalle alkuun ja kun keho oli ottanut sen asennon omakseen, oli myös mieli sitä mieltä, että istun suorassa. Korjatessamme istuntani suoraan oli hetken aikaa todella outoa olla satulassa (otimme tästä kuvia myös itseni vakuutteluun), koska koin olevani epätasapainossa. Pikkuhiljaa mieli kuitenkin hyväksyi ajatuksen uudesta tavasta ja pääsimme työstämään samalla tavoin toisia osa-alueita.  

Henkilökohtaisesti on mahtava huomata kuinka asiat tapahtuvat, kuten esimerkiksi vain ajattelet vaikkapa laukannostoa ja sillä hetkellä hevonen nostaa laukan kuin taikaiskusta tai mietit hitaita, laadukkaita liikkeitä ravissa ja yhtäkkiä hevonen alkaa venyttää askelta taas käytännössä ilman mitään tietoista apua. Monesti olenkin tunnilla kuullut kuinka Mia on pyytänyt minua sulkemaan silmät, jolloin kehon kaikki ylimääräinen toiminta vähenee ja on helpompi keskittyä hevosen liikkeeseen. Samalla tavoin, kun ratsastaja vaikuttaa tiedostamattaan hevoseen, kulkee hevonen myös mielikuvien saattelemana. Attila muun muassa ehdollisti pelkästään varusteiden pukemiseen aikaisemmin sen, että ratsastaminen sattuu ja sitä tulee vältellä parhaansa mukaan. Siinäkin tilanteessa on vaikea päätellä onko kyseessä kipumuisti vaiko todellinen kiputila. Hevonen kuten ihminenkin oppii siihen mikä tilanne jännittää tai sattuu ja mielestäni mielikuvat ja ”rajojen ylitsepääseminen” ovat merkittävässä roolissa. Voidaan ajatella, että siinä vaiheessa, kun hevonen muuttaa omaa mielikuvaansa tehtävästä tai liikkumisesta se tunne-ehdollistuu uudelleen siihen kyseiseen hetkeen.

Lisää mielen matkoista ja meidän treeneistä tuonnempana! Aurinkoisia päiviä!

 

Terkuin

Iiris