30. elo, 2019

Ratsastatko hevostasi vai oletko merkkejä antava matkustaja?

Kuva valmennuksesta, Mia Jurvala

Tuntuuko siltä, että sinä joudut ratsastamaan hevostasi? Ja, että vain aktiivisilla hevosilla on oma moottori ja laiskoja pitää potkia eteenpäin? Minusta myös tuntui tältä ja uskoin kyseiseen mielikuvaan, koska olin punnertanut hevosta eteenpäin pohkeella koko yhteisen taipaleemme ajan neuvojen mukaan. Joskus saimme tulosta aikaiseksi, mutta se usein tuli vasta kun omat jalkani olivat jo maitohapoilla pitkän yrittämisen jälkeen. Sillä etten ole tiennyt kuinka käyttää kehoani tai mitä viestin hevoselle tekemisilläni olen saanut hevosen kulkemaan entistä tahmeammin ja kokonaisuudessaan liikkuminen on aiheuttanut mielipahaa kummallekin osapuolelle. Ei ratsastamisen kuulu mielestäni olla kova urheilusuoritus.

Mitä sitten tarkoittaa se, että hevosella on oma moottori?

Olen oppinut, että hevosen oman moottorin aktivointiin voidaan pureutua monelta eri näkökannalta. Paneudun tekstissäni nimenomaan niihin näkökulmiin mitä kautta meidän kohdallamme lähestyttiin asiaa. Tässä tapauksessa ensin korjattiin ratsastajan istunta sellaiseen asentoon, ettei se vaikeuta hevosen oikeaoppista liikkumista ja sitten lähdettiin muuttamaan hevosen mielikuvia liikkumisesta niin, että se haluaa tarjota asioita meille mielellään.

Ratsastajana minun kehossa ensimmäisenä keskityttiin muuttamaan istuntaa niin etten puskisi hevosta eteenpäin ja vaikeuttasi hevoseni liikkumista näin kokonaisuudessaan. Käytiin läpi eri raajojen ja kehon osien oikeaoppista liikettä ja sitä millainen liike on hyvä suhteessa hevoseen. Silmällä pitäen sitä, että yhdessä tekeminen on myös hevoselle mahdollisimman helppoa. Toisin sanoen hevosen tulisi itse ylläpitää askellajia rennosti ja pienin avuin tarjota haluamaamme muotoa tai liikenopeutta/hitautta. Lisäksi tekemisen tulee olla KIVAA kummallekin ja sellaista ettei ”ihanne tilanteessa” ratsastaja näyttäisi tekevän mitään satulassa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole pienin avuin puuduttaa hevosta ja saada tekemisestä tylsää vaan saada hevoselle ajatus, että avut toimivat merkinannon tavoin ja hevonen tarjoaa niiden perusteella asioita kuin temppujen lailla ( Hevonen: Tää on maailman siisteintä! Mitä tehdään seuraavaksi? :D). Opin heti alkuun myös kuinka ohjat ja jalat ovat viimeisimpiä muistuttamisen keinoja hevoselle.

Kaikki lähtee omasta istunnasta ja siitä millaista liikettä tai askellajia pyydämme kehollamme. Jos hevonen ei reagoi istuntaan on se opetettava siihen mitä mikäkin merkki tarkoittaa. Olen tosin todennut hevosten kohdalla joita Mian opissa pääsen ratsastamaan, että suurin osa asioista on hevosilla sisäänrakennettuna ja kun vain annamme suunnan ja tilaa kaikki toimii ajatuksen voimalla. Mielestäni istunta ja kehon käytön korjaaminen tulee jokaisella ratsastajalla omalla tahdillaan. Ei pidä piiskata itseä siitä, ettei tiedä asioita ennestään, koska olemme kaikki täällä oppimassa ja kaikki asiat tulevat ajallaan. Olenkin Mialle kertonut, kuinka joskus seuranneena hänen pitämäänsä valmennusta toiselle ratsukolle, olen todennut itselleni etten tajunnut kyseisestä harjoituksesta (itse tehdessäni samaa) hönkäsen pöläystä. Sitten kuitenkin käy niin, että juuri sillä hetkellä, kun se minun kohdalla on oikea hetki, harjoitus avautuu ja ymmärrän mitä valmentaja tuolloin tarkoitti. Sen lisäksi, että on kyse mielikuvista on kehomme myös oppinut toimimaan satulassa tietyllä tavalla. Se, että kehoa korjataan tutusta oikea oppisempaan asentoon tuntuu aluksi jopa pöljältä, koska keho ei tunne olevansa tasapainossa uusien oivallusten kanssa. Alkuun myös me haimme Attilan kanssa yhteistä säveltä ja huomasin kuinka ihmeissään hevonen oli, kun tuli päivä, jolloin ristiriitaiset signaalit ratsastajalta alkoivat vähentyä ja hevonenkin pystyi huokaisemaan. Voitte vain kuvitella omalla kohdallanne jos samaan aikaan käsketään tekemään jotain ja kuitenkin keho antaa viestiä, ettei saisi tehdä tai jopa estää liikkeen.

Hevosen näkökulmasta omaa moottoria käynnisteltiin tekemällä harjoituksia ympäristössä, jonne hevonen ei yhdistä huonoja mielikuvia. Tärkeintä oli alkuun vain hakea mielekäs ja hevosen mielestä paras vauhti ja askellaji ja pääsimmekin Attilan kanssa revittelemään sydämemme kyllyydestä. Sen lisäksi, että mielikuvat muuttuvat hevosella eri ympäristössä voidaan kasvattaa myös lihaskuntoa, joka auttaa hevosta liikkumaan helpommin tulevaisuudessa ympäristössä mihin liittyy huonoja mielikuvia. Tällöin vaikealta tuntuva ympäristö saa uuden ulottuvuuden, kun lihaskunto onkin helpottamassa harjoituksia. Samalla ratsastajana sain itse suuria oivalluksia siitä miltä tuntuu, kun hevonen työskentelee omalla moottorillaan. Kokemukset helpottavat minua tulevaisuudessa tunnistamaan hienoja hetkiä ratsastuksessa ja voin kiittää hevosta vieläkin perusteellisemmin toivotuista asioita.

Yhdistämällä hetket, kun hevonen tekee toivotussa mielentilassa toivottuja asioita, uuden ympäristön (johon ei kytkeydy mitään aikaisempia mielikuvia) sekä ratsastajan keholliset muutokset, saadaan hevonen yhdistämään vanhaan asiaan positiivisia ja uusia mielikuvia. Tästä seuraa se, että hevonen oppii pois vanhasta tavasta ja pääsee eroon pään sisäisistä möröistä.

Palaan tulevissa teksteissä tarkemmin myös hevosen ja ihmisen oppimiseen sekä siihen kuinka paljon opitut mielikuvat meihin ratsukkona vaikuttavatkaan.

Ihania treenihetkiä sinulle ja hevosellesi!

Aurinkoisin terveisin

       Iiris