26. elo, 2019

Kehotietoisesti ratsastaen

(Kuva Minna Alaspää)

Tällä kertaa halusin palata aikaan, jolloin aloitimme Mian tunneilla käymisen ja mietin niitä asiakokonaisuuksia, jotka tulivat meille hänen kauttaan uutena.

Kuullessani termin ”kehotietoinen ratsastaminen” ensimmäistä kertaa Mialta, mietin hetken jo tietäväni asiasta paljon (olinhan käynyt useiden ihmisten tunneilla aikaisemmin, jossa oli paneuduttu istuntaan) ja, että osaamisellani yllättäisin tämän uuden valmentajan. Eihän se kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. En ratsastanut kehotietoisesti vaan enemmän korjasin hevosta tehtävien avulla. Kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta tässä eteen tuli se ongelma, että korjatessani hevosta väärästä käyttäytymisestä rankaisin sitä todellisuudessa omista virheistäni.  Opin myös kuinka jokainen hevosen kanssa tehtävä harjoitus voi olla lähtökohtaisesti todella hyvä mikäli sitä käytetään oikein. En siis tuomitsisi tehtävää tehtävän vuoksi vaan sen perusteella kuinka se on toteutettu tai mihin sitä käytetään.

Hevonen tekee sitä mikä sitä eniten hyödyttää ja jos esimerkkinä puristaa paljon polvilla on hevosella käytännössä mahdotonta ja epämukavaa liikkua hienosti eteen ja rintakehää ylös nostaen. Mielestäni tällöin on hevosen kannalta parasta keskittyä korjaamaan ratsastajaa, jonka kautta hevonen korjautuu kuin ”itsestään” eikä niinkään estää hevosta kertomasta minnepäin ratsastaja vinksottaa satulassa tai puskea hevosta lisää epämukavaan tekemiseen. Ongelmahevosten kanssa, kun mielikuvat ovat vahvat sekä hevosella, että ratsastajalla on kuitenkin tärkeää poistua omalta mukavuusalueeltaan ,koska vain sillä tavoin voi kehittyä ja oppia uusia asioita. Kehotietoisella ratsastamisella siis tarkoitettiin kaikkia niitä pienen pieniä asioita, joilla vaikutamme hevoseen kokonaisuutena eikä vain istuntaan. Tätä ajatusta silmällä pitäen Mia on opettanut meitä Attilan kanssa kuinka hevosen mielentilaa ratsastuksessa voidaan muuttaa ja miltä muutoksien tulisi tuntua satulaan. Olen huomannut kuinka kokonaisuuden balanssiin saattaminen syventää suhdettamme hevosen kanssa ja avaa ulottuvuuksia mitä en aikaisemmin ollut kokenut.

Kuten aikaisemmasta tekstistä luitte on meillä ollut useita ongelmia päällekkäin hevoseni kanssa. Terveysongelmat sekä niiden kautta tulleet inhottavat mielikuvat ja opit, joiden korjaamiseen kuluu kokonaisuutena paljon aikaa. Olemme tyytyväisiä siihen, että on valmentaja, joka ymmärtää milloin hevonen ei viitsi tehdä asioita ja milloin se ei pysty tiettyyn tehtävään sekä antaa aikaa ratsastajalle sisäistää asiat omassa tahdissaan kehon kautta.

Aikaisemmin mainitsin myös siitä kuinka opin tulkitsemaan hevosen liikettä satulassa. Kuinka moni todellisuudessa tuntee sen, kun hevonen liikkuu niin sanotusti oikeinpäin? En minä ainakaan tiennyt millä hetkellä selkä nousi tai milloin hevosen liike oli laadukasta. Kaikki se on harjoiteltavissa ja meidän kohdalla siihen tarvittiin ihminen, joka pystyy näkemään muutokset maastakäsin ja kertomaan ne hetket ratsastajalle, jolloin ratsastajan on helppo palata siihen miltä oikeanlainen liike tuntui. Samalla tavalla Attilan kaltainen hevonen voitiin opettaa liikkumaan ja tarjoamaan itse liikettä ”oikeinpäin”. Merkkaamalla hänelle kohdat ratsastuksessa jolloin myös hevonen tiesi hakeutua haluttuun muotoon. Koen, että ratsastamisesta on tullut hevoselle myös huomattavasti mielekkäämpää, kun kaikki tehtävät yhdessä ovatkin mukavia temppuja.

Palaamisiin! Oivallusten täyteisiä aikoja juuri sinulle!

 

Terkuin

   Iiris