5. elo, 2019

Iiris ja Attila

Kuva huhtikuu 2017

Yhdessä hevosen kanssa

Hei! Olen Iiris ja ihastunut hevosiin jo hyvin nuoressa iässäni. Tuolloin hevosten kanssa tekeminen oli ratsastuskouluissa opetettua eikä hevosen kouluttamisesta tai siitä mitä nuo sielukkaat eläimet meille viestivät ollut minkäänlaista käryä. Hevosten kanssa tekeminen kuitenkin muuttui tutustuttuani kurssien avulla hevosten kouluttamiseen ja loppujen lopuksi tulinkin ostaneeksi ”ongelma hevosen”. Kyseinen ongelma hevoseni Attila on ollut minulla omistuksessa nyt 2,5 vuotta, jonka aikana olemme kumpikin opetelleet uusia tapoja tehdä asioita sekä harjoitelleet tulkitsemaan toisiamme hyvin tarkasti. Attila on 7-vuotias barockpinto ruuna, jolla oli minulle tullessaan menty kaikki askellajit ja vähän väistöjä. Olen saanut tältä ajalta hevoseni kanssa enemmän kuin koskaan olisin osannut kuvitella.

Yhteinen historiamme ei ole ollut niin sanotusti ”ruusuilla tanssimista”. Olemme tehneet paljon salapoliisimaista työtä ja selvittäneet erilaisia pitkäaikaisia terveysongelmia. Attilan tullessa minulle ilmeni eri asteisia käytösongelmia, joista olin tietoinen ostovaiheessa, mutten osannut aavistaa mistä ongelmat voisivat johtua tai, että ne olisivat niinkin monisäikeisiä. Ajattelin hevosen olevan vain vähän sekaisin siitä mitä ihmisen kanssa saa tehdä ja mitä ei. Hän oli muun muassa päässyt potkimaan ja uhittelemaan kohti ihmisiä ruokinta tilanteissa. Ratsastaessa hevonen oli tahmea pohkeelle, ei taipunut, takajalkojen liike oli ”töpöttävä” sekä ilme oli kaiken aikaa hapan ja selkä oli aina jumissa samasta kohdasta(lanneselkä). Lisäksi kulkeminen trailerissa oli pääasiassa päätöntä riehumista. Tuolloin löysimme hevoselta vakava asteiset vatsahaavat, jotka hoidettiin ja lopulta tähystettiin parantuneiksi lääkekuurilla.

Vatsaongelmien jälkeen hevosen kanssa alettiin treenaamaan erilaisin menetelmin eri valmentajien opissa. Käytösongelmat tuntuivat vähentyneen, mutta ratsastaessa hevonen oli edelleen erikoisen tahmea ja haluton. Tietämättäni treenasin hevosta tahmeudesta huolimatta ja teimme asioita, joihin jälkikäteen ajateltuna hevoseni ei olisi lihaskuntonsa ja yleisen terveydentilansa vuoksi pystynyt. Kaikki tämä lisäsi Attilan haluttomuutta ja huonoa mielentilaa ratsastuksessa. Yritin helpottaa hevosen haluttomuutta ihmisen kanssa tekemiseen vaihtelemalla treenejä, mutta sekään auttanut. Lopulta hevonen oli entistäkin ailahtelevampi treenipäivien välillä sekä muun muassa satulan ja suitsien pukeminen vaikeutui.

Kiersimme tuolloin eri klinikoilla selvittäen mikä mahtaisi olla syy kaikkeen tähän mystiseen oireiluun. Käyntimme olivat kuitenkin tuloksettomia ja kerta toisensa jälkeen kipuilu pistettiin minun ja hevoseni ”psyykkisten ongelmien piikkiin”. Tuli päivä, jolloin epätoivo valtasi minut omistajana enkä enää kyennyt treenaamaan hevostani, koska hevoselta tuleva selvä viesti oli, ettei se tunnu hyvältä tai ole helppoa tehdä pyytämiäni asioita. Käytin kaikki vastaan tulevat oljenkorret ja päädyimme lopulta Kangasalan hevosklinikalle suositusten perusteella. Matka kotitallille oli itkunsekainen, koska klinikalla hevoselta löytyi aktiivinen Si-nivel tulehdus sekä uusluu muodostumaa samasta paikkaa. Vaivaa piikitettiin useaan kertaan, mutta muutos hevosessa ei edelleenkään ollut niin suuri kuin olin ajatellut.

Kului aikaa ja treenasimme Attilan kanssa asioita pääasiassa maastakäsin ja teimme vain niitä harjoituksia, jotka hevosen mielestä olivat kivoja. Kaikesta oppineena tarkkailin hevosta eri tehtävien avulla ja huomioni kiinnittyi erityisesti lihasköyhään, jumissa olevaan kaulaan. ”Vikalista” klinikalle oli jälleen valmis. Tällä kertaa hevoselta löytyi ongelmia kaularangasta ja niskasta, jotka myös piikitettiin. Klinikalta lähtiessä heräsin eläinlääkärin antamaan ajatukseen tukilihasten treenaamisesta. En vielä tuolloin tiennyt kuinka väärinpäin hevoseni todellisuudessa oli liikkunut ja miten paljon töitä lihaskunnon kasvattaminen tarkoitti. Attilalle kaikkien näiden kipuilujen jälkeen selän nostaminen, takajalkojen tuominen vatsan alle ja rento liikkuminen ovat olleet erityisen haastavia.

Vihdoin tuntui siltä, että olimme löytäneet ongelmien todellisen lähteen. Hevonen muuttui silmissä ja käytösongelmia sekä ratsastuksellisia ongelmia alettiin purkamaan Mia Jurvalan opissa. Minulla oli tietynlainen ajatus siitä, kuinka Mia kouluttaa hevosia ja valmentaa. Koin olevani hieman varautunut ensimmäisellä tunnilla.  Yllätyksekseni olin ollut tunnilla n.5 minuuttia ja huomasin, kuinka kaikki ennakkoluulot olivat pyyhkiytyneet pois. Opin siinä samassa hetkessä, kuinka koskaan ei pidä uskoa toisen saamaan mielikuvaan jostain ihmisestä vaan ottaa itse selvää millainen hän on omasta mielestäni. Olin onnellinen ja hämmentynyt, koska huomasin kuinka paljon olinkaan vaikeuttanut hevoseni oikeaoppista liikkumista ja miten tietämättäni vaikutin hevoseen lisäten haluttomuutta työskennellä ihmisen kanssa. Mia opetti minua kuinka pystyn syventämään suhdettani hevoseen ja kuinka voin lukea hevosen mielentilaa myös ratsain. Olin myyty. Vihdoin tuntui siltä, että hevoseni todella nautti uusista ideoista joilla kehotietoisesti ratsastaen vaikutettiin hevoseen. Yhteistuumin päätimme jatkaa tällä uudella mielenkiintoisella polulla.

Kehotietoinen ratsastaminen on avannut minulle ja Attilalle aivan uuden maailman. Polun, jota pitkin kuljetaan yhteistyöllä ja hyvällä tunteella. Ratsastus voi olla mukavia yhdessä tehtäviä temppuja, jolloin kokonaisuus antaa kummallekin osapuolelle tarvitsemansa.

Nyt kun pystymme kuntouttaen treenaamaan Attilan kanssa valmentajan opissa, joka jakaa paljon samanlaisia ajatuksia, on helppo unelmoida tulevaisuudesta. Pyrimme treeneissä vaikuttamaan siihen, että hevoseni liikkuu mielellään, rennosti ja saa käyttöönsä pikku hiljaa kaiken sen kapasiteetin mitä hänestä löytyy. Jään mielenkiinnolla odottamaan niitä kaikkia Mian kautta tulevaisuudessa tulevia oivalluksia ja sitä mihin kaikkeen Attilan kanssa pystymme.

Meidän treenejä pystyt seuraamaan täältä valmennuspäiväkirjasta myös jatkossa.

Terkuin Iiris