Nelli ja Vilppu

25.3.2019
 
Ensi kosketus Miaan oli vuosi sitten kesällä, kun meidän talliporukka pyysi Miaa pitämään maastakäsittelykurssia. Se kerta oli aivan mieletön kipinä mun hevosharrastukselle ja kokonaisvaltaiselle heppailulle. Tuntui että kaikki mitä oli hevosista "tiennyt", kääntyikin ihan päälaelleen. Ja hyvä niin. Kävin sitten vähänajan päästä Mian kurssilla Stable Parkissakin ja kokoajan vaan halusin oppia enemmän ja ymmärtään paremmin tuota omaa tupsujalkaista ystävää Vilppua.
 
Pikkuhiljaa mun huolestuneesta, motivaation puutteesta kärsivä hevonen olikin aika kiva tyyppi, joka lähti mielellään puuhastelemaan, ja meidän välinen suhde rupes olemaan siinä pisteessä että käytiin yhdessä metsissä kävelyllä niin että se kulki mun kanssa vapaana mukana. ❤

Ratsastuspuoli ei vaan oikein millään toiminut niinkuin olisin halunnut. Vilppu oli todella tahmea aina, jalat töpötti lyhyttä askelta. Satulan oli moni katsonut että se on kunnossa, Vilppu oli monesti hierottu läpi ja herkkä vatsakin oli kunnossa ensimmäistä talvea. Muttakun ei kulje, niin ei kulje. Oma turhautuminen ei auttanut asiaa yhtään. Mentiin sitten tammikuussa 2019 Mialle tehotreeniin. Ensimmäisellä kerralla Mia hyppäsi selkään ja sehän liikku, nosti ravit ajatuksen voimalla ja toimi niinkun olin aina halunnutkin. Olihan se raadollista todeta että kaikki vika oli mussa, ei hevosessa. Mutta toisaalta, on helpompi muuttaa omaa tekemistä kun lähteä hoitaan hevosen ongelmaa.

Siitä se sitten lähti, mun pitää opetella ratsastamaan uudestaan 20 vuoden jälkeen. Mä olin aina pitäny Vilppua vaan vähän laiskanpulskeana, joka yrittää päästä helpolla, mutta tosiassa mulla on hevonen joka on niin äärimmäisen herkkä, että ei halua liikkua jos siellä selässä ei istu oikein. Muutama viikko treenattiin Vilpun kanssa Mian opeilla ja yhtäkkiä mulla oli alla hevonen joka toimii pelkällä istunnalla, on reipas, nostaa laukat käynnistä jne. Eniten mua ihmetyttää että kukaan opettaja tai valmentaja ei aikasemmin kiinnittänyt huomioo mun istuntaan tai lähtenyt korjaamaan sitä, vaikka se oli ihan miten sattuu. Mia on mielettömän taitava ja ymmärtää hevosta kokonaisvaltaisesti, puhuu asiat niinkun ne on, eikä turhaan kaunistele. Mä en voi muuta kun kiittää kaikesta avusta mitä ollaan jo saatu ja innolla odotan tulevaa! Todellinen ammattilainen, kenen apua meinaan jatkossakin pyytää, jos tarvetta tulee. ❤
 
 -Nelli Rantti

Maru 19.3.2019

Mian ratsastustunneissa parasta on yhdessä oivaltaminen. Opetus ei ole vain yhdensuuntaista. Mialta saa kysyä, jos ei jotain ymmärrä ja kaikkeen miksi jotain tehdään, on peruste. Jos joku homma ei toimi, aina on jokin muu keino tai harjoitus. Ihmiset kun oppivat kaikki eri tavalla.

Itselleni mielikuvat auttavat asioiden oivaltamisessa ja niitä Mia käyttääkin paljon. Tunneilla on salliva ilmapiiri. Tehdään sen verran kuin on sopivasti. Sopivasti huumoria, sopivasti haastetta, liian vaikea asia voidaan pilkkoa aina pienempiin ja pienempiin osiin.

Tunneille mennessä on sellainen kutkuttava olo, että mitähän kivaa tänään opin. Kentän laidalta katsottuna tunnin aikana ei ehkä näytä, että tehdään paljon. Hiki ei välttämättä roisku, mutta aivot hyrräävät sitäkin enemmän. Useimmiten tuska iskee siinä vaiheessa, kun ymmärtää kuinka vaikeasti jonkun asian on aiemmin tehnyt. Esimerkiksi kerran, kun hevonen kulki sisäpohjetta vastustaen eikä taipunut sisälle. Sisäpohkeen voimistamisen sijaan Mia pyysi vain asettamaan painon ulkoistuinluulle ja homma toimi –kuin itsestään.

Tunneilla aloitetaan ja palataan aina perusasioiden äärelle. Oikea istunta, selkeät ja oikea-aikaiset avut, katse, rentous, hengitys. Mian silmän alla oppii tekemään asioita ajatuksella. Vähemmän on enemmän, sanotaan.

Marjukka Aronen

Marianne ja Kalle

11.3.2019
 
Olen 8-vuotiaan suomenhevosen omistaja . Kalle tuli minulle 4-vuotiaana ja suunnitelmissa oli yhteiselämä monipuolisen harrasteratsun  kanssa. Kävikin niin että viimeiset 4 vuotta on mennyt toistuvien mahahaavojen, suolistotulehdusten ja muiden murheiden kanssa. Kallea on lähinnä taluteltu maastossa ja vuodessa on ollut yhteensä n.2-3 kk milloin hevonen on ollut maastoilu- tai kärryttelykunnossa. 
 
Elokuussa 2018 muutettiin Kallen kanssa Stable Parkkiin ja Jurvalan Mian vaikutuspiiriin. Suolisto-ja mahavaivojen helpottuessa löytyi Kallelta vielä krooninen SI-niveltulehdus, mikä selitti hevosen liikkumisen ongelmia. Nyt kuntoutusvaiheessa, kun hevoselle pitää opettaa takajalkojen ja syvien tukilihasten käyttöä on Mian opastus ollut todella tärkeää.
 
4-vuotta taluttelua ja puskaratsastusta on tehnyt tehtävänsä yhtälailla ratsastajaan kuin hevoseenkin. 
Istuntatunneilla on opeteltu uudestaan perusratsastusta; apujen käyttöä, oman kehon hallintaa, rauhallista mielentilaa jne. 
Ensimmäisen istuntatunnin aikana oikeaan kierrokseen jäykkäniskainen hevonen muuttui "normaaliksi" ratsastajan  siirtäessä painoa vasemmalle istuinluulle.
 
Tunnit  rakentuvat ratsastajan ja hevosen taitotason mukaan ja hevosen jaksamiseen ja mielentilaan kiinnitetään huomiota. Maastakäsittelytunnit tukevat istuntatunteja ja harrastamisesta on mahdollisuus tehdä monipuolista. Nyt jatketaan kuntoutusta ja pieni toive on että yhteiselämä harrasteratsun kanssa jatkuisi terveempänä. 
 
-Marianne Salonen

Karoliina Forsström

1.3.2019

Olen amatööri esteratsastaja Hämeestä. Olen kisannut kansallisella tasolla 120cm luokkiin asti vuodesta 2014. Minulla on paljon kokemusta erilaisista hevosista, projekteista yms.

Tänä keväänä minulle tuli ensimmäinen nuori kasvattajalta ratsutettavaksi, olen aina ollut suhteellisen arka hevosten kanssa maastakäsin. Ilman Mian maastakäsittely oppeja en olisi varmastikkaan pärjännyt tämän hieman tulisen luonteen omaavan tamman kanssa.

Satulaan totuttaminen tapahtui todella ajatuksen kanssa ja hevonen pysyi kokoajan rentona. Kuukauden aikana opin todella paljon uutta ja sain paljon itsevarmuutta omaan tekemiseeni.

Nyt odotan innolla ensi kesänä minulle ja TS-horses kasvattajalle Terhi Oksaselle syntyvän varsan tuloa. Ihmisten kannattaisi ehdottomasti ratsutusvaiheessa kiinnittää paljon huomiota maasta tapahtuviin asioihin, opetella miten hevonen sinut näkee, lukee ja aistii. Nyt minulla on tallissa paikallaan seisova rento nuori ratsunalku, jonka voin hyvillä mielillä lähettää takaisin kotiinsa jatkamaan oppimistaan.

Kouluheppa Rampe

11.9.2017

Rampe Hannover-ruuna 16v tuli minulle syksyllä 2015, alusta alkaen kävi selväksi että rampen halu liikkua oli kuollut melkein kokonaan. Jos rampea komensi liikkeelle, protestoi se asiaa hyppimällä pystyyn. Rampe kuitenkin parani kokoajan ja ajan kanssa sen sai liikkumaan hyvinkin. Isoin ongelma oli kisoissa, se suoranaisesti hyytyi radalle.

 

"Minulla on täysin koulutettu hevonen, joka osasi vaikka ja mitä, mutta ei liikkunut eteen rentona!"

 

Erilaisten kokeilujen jälkeen olin jo ”luovuttanut” että hevosestani tulisi ikinä sellainen joka liikkuisi mielellään omalla moottorilla. Toki rampellakin oli päivä kun se liikkui aivan mielettömän upeasti, mutta niitä päivä oli enemmän kun se kyseli kuskilta onko pakko. Erilaisista kokeiluista/keinoista huolimatta tuntui että asia ei niinkään korjaantunut, parani kyllä.

 

Ajauduin kuitenkin vähän vahingossakin Mian tallilleen treenaamaan. Kysyin Mialta apua ongelmaan ja hän oli heti valmis auttamaan.  Mia muutti meidän pienestä elämästä melkein kaiken, sekä hevosen sekä kuskin osalta. Näin kilpailevana kouluratsastajana kyseenalaistin tietysti aluksi paljonkin eri asioita, mietin kuitenkin monesti, että mitä haittaa tästä voisi mukamas olla? Aika nopeasti tajusinkin että ´tästä oli vain hyötyä.

Ratsastajana sain aivan uudenlaisia näkökulmia istuntaani ja siihen kuinka vaikutan hevoseen. Mia perusteli aina jokaisen asian kunnolla, eikä vain kehottanut tekemään jotain. Mia jaksoi korjata istuntaani kerta toisensa jälkeen ja perustella miksi mitäkin harjoitusta tehtiin milloinkin. Oli avartavaa huomata kuinka jokin pikkuasia voi vaikuttaa niin paljon hevosen tapaan vastata apuihin. Teimme paljon harjoituksia käynnissä ja kun se sujui, aloimme siirtymään raviin. Kävimme myös joitakin asioita läpi ilman hevosta maasta käsin, tällä tavalla ainakin omasta mielestäni oli helpompaa omaksua asioita kun se että olisin ollut hevosen selässä ja keskittynyt osittain ratsastamiseen. Nyt sain välillä keskittyä vain omaan kroppaani tai yksittäiseen osa-alueeseen, esimerkiksi käsiin ja niiden asentoon

 

”Sain aivan uudennäköisiä näkökulmia omaan ratsastamiseeni ja treenaamiseen.”

 

 Rampe alkoi myös reagoida nopeasti Mian tapaan opettaa ratsastuksessa, siitä alkoi kuoriutumaan merkkejä joita en ollut nähnyt kun joskus ja jouluna;) Treeneistämme tuli monipuolisempia, emme treenanneet enää koulua pelkästään selästä, teimme harjoituksia myös maastakäsin, mikä osoittautui todella hyväksi jutuksi. Mia oli koko ajan kiinnostunut rampen treenaamisesta kokonaisvaltaisesti, Mia tiedosti rampen heikkoudet ja vahvuudet ja sitä kautta pystyi omalta osaltaan auttamaan meitä todella paljon eteenpäin kohti parempaa yhteystyötä hevosen ja ratsastajan välillä.

 

"Nyt uskon, että jonain päivänä voin mennä kouluradalle hevosella, joka on tyytyväinen ja liikkuu mielellään!"

Mia Sysiaho

 

Erään asiakkaan kertomus bolgissaan: http://lambardiya.blogspot.fi/2013/05/miten-niita-hyvakaytoksisia-heppoja.html 

***

Suomen pienhevonen Tikkari tuli meille 3-vuotiaana luonnonlapsena. Hän oli viettänyt iloista ja huoletonta elämää, johon kuului tarhailua ja laiduntamista kavereiden kanssa sekä jonkin verran puuhastelua ihmisen kanssa. Perusasiat olivat hallinnassa. Ratsukoulutusta ei oltu aloitettu.

Meille kotiuduttuaan selvisi hyvin pian, että kaunis tamma on melkoisen kipakka luonteeltaan. Hän kyseenalaisti kaiken. Onko pakko? Onko pakko juosta liinassa? Onko pakko ottaa ratsastaja selkään? Onko pakko mennä talliin? Onko pakko tulla tarhasta? Onko pakko päästää ihminen karsinaan? Onko pakko mennä traileriin?

Ihmisen mielestä oli pakko, mutta ihmisellä ei ollut oikeita keinoja. Melko nopeasti tultiin tilanteeseen, jossa asioista päästiin kyllä yhteisymmärrykseen ja jotenkin eteenpäinkin yleensä makupaloilla houkuttelemalla ja kärsivällisesti odottelemalla. Mutta arki ei toiminut. Ihminen huomasi pikku hiljaa enemmän ja enemmän miettivänsä, mitä heppa seuraavaksi tekee.. Missä hyppää pystyyn, kuinka kauan menee ennenkuin suostuu tulemaan tarhasta, kääntääkö pehvapuolen ja potkaisee (tamma omisti melkoisen nopeat reaktiot takapäästään), vai yrittääkö purra??

Sitten ihminen teki oikean valinnan :) Hän otti yhteyttä Miaan! Viimeinen pisara nimittäin oli se, että heppaa ei saatu omasta pihasta mihinkään, sillä traileriinhan tuo ei suostunut enää menemään millään tavalla.

Mia tuli käymään avustajiensa Kaisan ja Sannin kanssa. Tunnin hän työskenteli hevosen kanssa ja tuloksena oli kuuliainen hevonen, joka käveli niin omistajansa kuin tyttärenkin kanssa traileriin. Vain sillalta lähettämällä. Ja useita kertoja!!

Tämän jälkeen elämä kotonakin muuttui aivan kertaheitolla. Meillä on nyt konsti, jolla muistuttaa, jos hevonen yrittää itse määrätä asekeltensa suunnan. Narun heilutus ja peruuttaminen! Maailman yksinkertaisin juttu, mutta nyt se on hevoselle opetettu ja me itse sen sisäistäneet. Enää ei ole rynnivää hevosta, jolle tarvitsisi kiertää ketjua turvan ympärille. On vain kuuliainen hevonen, joka kulkee pitkässä narussa perässä. Jos joskus on kiire, niin pieni muistutus ja taas on asiat hallussa. 

Tuon traileriinmeno-opetuksen jälkeen tapahtui hevosen päässä jotakin muutakin. Jo samana iltana sain mennä karsinaan riisumaan loimen, harjailemaan ja rapsuttelemaan. Aikaisemmin se ei ollut onnistunut. Vain ruuan sai viedä, muulloin siellä oltiin korvat luimussa tai takapuoli ensimmäisenä vastassa. Hevosesta tuli halikaveri karsinassakin. Ei vain käytävällä kahden puolen kiinniollessaan.

Tästä innostuneena jatkoimme treeniä ja kävimme Mian luona yhden päivän kurssilla hevosen kanssa. Maastakäsittely on ollut erinomainen juttu meille. Hevosesta on tullut luottavainen, innostuneen oloinen, selvästi ihmisrakkaampi ja mikä tärkeintä, turvallinen. Tällä hetkellä meillä hoidetaan kaikki harjaukset ja satuloinnit karsinassa. Vapaana! Riimunnaru roikkuu kaulalla siksi, että ihminen saa henkistä turvaa, jos jotakin tapahtuisi, mutta toisaalta se on myös merkki hevoselle, että nyt ollaan paikallaan.

Hevosen kanssa uskaltaa (ja voi) lähteä muuallekin, kun tietää, että se käyttäytyy hyvin. Ei tarvitse pelätä, että se jumittuu jonnekin eikä liiku eteen ei taakse. Tiedän, että saan sen seuraamaan itseäni. Ei tarvitse pelätä, että se alkaa hypellä ja loikkia milloin mistäkin syystä. Tiedän, että peruututtamalla saan sen rauhoittumaan ja kuuntelemaan itseäni. Ei tarvitse miettiä, että missä pääsisin mahdollisimman nopeasti selkään ja sieltä saan hevosen hallintaani. Tiedän, että hallitsen sen maasta käsin aivan hyvin.

Ja mikä onkaan sen ihanampaa kuin tarhasta portille iloisena juokseva hevonen, joka selvästi kysyy ”Mitä kivaa me nyt tehdään?”

Tikkari ja Anne-Mari

 

***

 

Websun kengitysongelmat alkoivat kesällä 2013. Siihen asti jakojen hoito sujui kohtuullisesti. Kesällä kuitenkin tamma heittäytyi tutulle kengittäjälle ihan mahdottomaksi.

Selvisi että tamman takapolvessa oli sanomista joten käytös johtui alun perin varmasti siitä. Teki kipeää. Kun vaiva diagnosoitiin ja saatiin hoidettua, ongelmat jatkuivat silti. Tamma potki ison miehen surutta seinään ja oman turvallisuutensa takia kengittäjä nosti kädet pystyyn.

Tamma oli saanut kivusta niin huonot muistot että tuliluontoisena huomasi possuilun toimivan edelleen. Jalkojen hoito alkoi olla työlästä ja vaarallista ihan kavioiden putsauksessa ja jalkojen harjauksessa omalla ihmiselläkin.

Otin yhteyttä Miaan ja hän tulikin meitä tapaamaan. Heti ensikerralla Mia sai tammaan uudenlaisen kontaktin joka teki vaikutuksen. Websu kävi pienellä koulutusjaksolla Pillikistössäkin.

Hevonen sai vahvistusta siitä, ettei kukaan tee pahaa ja ”huono käytös” ei aiheuta suuttumusta ihmisessä vaan ihminen kärsivällisesti mutta napakasti ohjaa uutta käytösmallia kohden.

Nyt Mia on käynyt useaan kertaan hoitamassa jalat apunaan avustava kouluttaja Kaisa, kaikki 4 jalkaa on kengitetty turvallisesti ja viimeksi herkkä tamma tyytyi jopa klippauskoneen pärinään Mian ajellessa tupsujalkoja polven takaa epämääräisen iho-oireen vuoksi. Enpä olisi uskonut……

Seuraavaan kertaa on paikalle varattu jo ”ihanoikeakengittäjä” Mian sanoin. Katsotaan mitä neito tuumaa tilanteesta sitten mutta luotto on kova koska Mia on tukena paikalla.

Olen saanut itse paljon lisää luottamusta ja hoitotoimenpiteet ei ole enää itsestäkään niin pelottavia. Tamma oli nimittäin varsin röyhkeä, epäluuloinen ja puolustuskannalla. Uusi suhteemme on lämmin ja tamma hakeutuu luokseni itse tarhassa vapaana ollessaan, kun ennen lähti toiseen suuntaan saman tien minut nähdessään.

Suosittelen kengitys- ja muihin ongelmiin Miaa ihan 100 prosenttisesti, unohtakaa rauhoitukset!

Kiitos Mia ja Kaisa!

Kirsi ja Websu

 
 
 ***
 
Olen aloittanut ratsastusharrastuksen vasta aikuisiällä.
Ekat pari vuotta kävin ratsastuskoulussa kerran viikossa ryhmätunneilla ja sen lisäksi ratsastelin itsekseni hoitohevosellani, aina kun aikaa liikeni.
Mutta koska kukaan ei selittänyt minulle ratsastuksen perusasioita silloin alkutaipaleella, enkä ratsastuskoulussa kehdannut keskeyttää tuntia joka kerta, kun en ymmärtänyt, mitähän se opettaja tarkoittaa! Tuntipollethan kun menee tehtävät itekseenkin, samoin kun edellä menevä hevonenkin, ei siellä mitään osata tarvitse:)
Kun tulin ekaa kertaa Mialle ratsastustunnille, ajatuksenani oli, että eri opettaja näkee ja opettaa taas asiat eritavalla ja toivoin pääseväni tällä kertaa paremmin kärryille!
Ja todellakin! Heti ekasta tunnista alkaen totesin, että olen tullut oikeaan paikkaan!
Mia opasti minut satulassa oikeaan asentoon ja selkeillä mielikuvilla kertoi mitkä lihakset pitäisi olla käytössä ja mitkä ei:)
Olin tietämättäni puristanut polvillani ja tukenut itseäni ohjista, pysyääkseni paremmin tasapainossa! 
Ihmekkös, ettei yhteistyö hevosten kanssa oikeen lähtenyt sujumaan!:)
Vieläkin on paaaaljon opittavaa, mutta nyt, Mian sanoja lainatakseni, tehdään jo hienosäätöä!
Olen Mialle valtavan kiitollinen, koska ilman Miaa, olisin todellakin vaihtanut jo tämän harrastuksen pitsin nypläykseen=)
 
-Tanja-

 

***

 

Pikku Myy (vuonohevonen, 9v) Myy on mukava ja mutkaton, Myy on hyväntuulinen , Myy on seurallinen ja kilttikin vielä. Myy on kiva hevonen, jonka seurassa on ihmisen hyvä olla. Kaikki työskentely hevosemme kanssa on tapahtunut maastossa, sillä kenttää ei ole ollut käytössämme. Myy on aina lähtenyt mielellään ”töihin” eikä sillä ole koskaan ollut kiire kotiin. Oman itsensä kanssa hyvin sinut oleva tammamme on kuitenkin ollut haaste minulle; miten saada Myy ratsastuksen ja ajamisen yhteydessä kuuntelemaan minua paremmin, ihan jo pelkästään turvallisuussyiden vuoksi. Myyllä on toisinaan käynyt ratsastamassa itseäni taitavampi Annika. Pitkähköillä maastolenkeillä olemme edenneet monenlaisissa maastoissa kaikissa kolmessa askellajissa, Annika Myyn selässä ja minä toisella hevosellani. Laukannosto on ollut Myylle koko ajan haastavaa. Se on milloin aloittanut laukan pukintapaisella ja toisinaan ei ole nostanut laukkaa laisinkaan. Ravi on aina sujunut paremmin, etenkin ajaessa on vauhtiakin löytynyt ihan kiitettävästi. Varsinaisia vaikeuksia emme puskaratsumme kanssa ole kohdanneet, mutta jotain puuttui tai oli vähän pielessä.. Lokakuussa toin Myyn Pillikistöön koulutusjaksolle. Toiveenani oli, että Mia tutustuisi hevoseeni, tekisi sen kanssa töitä, jotta se kuuntelisi paremmin ratsastajaansa / ajajaansa ja tietysti myös treenaisi ratsastusta, jotta laukannostot alkaisivat sujua paremmin. Myy vietti Pillikistössä kuukauden päivät. Mia tiimeineen työskenteli sen kanssa monella tavalla sekä maasta käsin että ratsastamalla. Yritin itse vierailla paikan päällä mahdollisimman usein, ja Mia sai lähes aina sovitettua aikataulunsa siten, että sain osallistua Myyn koulutustapahtumaan. Hevoseni kävi koulua ja niin tein minäkin. Myy vaikutti viihtyvän hyvin ja minulle tuli aina hyvä mieli Pillikistössä käydessäni. Tallilla vallitsee miellyttävä ilmapiiri, jossa osaavat ihmiset todella välittävät hevosistaan. Vahvan tunnekokemuksen lisäksi opin paljon sekä omasta hevosestani että yleensäkin hevosten kanssa olemisesta ja toimimisesta. Uskon kuukauden koulutusjaksosta olevan monenlaista iloa ja hyötyä. Myy kehittyi ratsuna. Se alkoi kantaa itseään ja liikkua aiempaa energisemmin. Minä sain eväitä kotiin jatkoa varten, mm. eleviestintäkoulutusta, ratsastus- , ohjasajo-, juoksutus- ja jumppaohjeita sekä varustetietoa. Tiedostan nyt oman hajamielisen tapani Myyn kanssa toimiessani. Liian helposti vain istun kyydissä niin suoraa tietä ajellessani kuin metsäpolkua ratsastaessani. Olen oivaltanut, että tavoitteeni, miten saada Myy ratsastuksen ja ajamisen yhteydessä kuuntelemaan minua paremmin, saavuttaminen on hyvin yksinkertaista, kunhan vain muistan, että hevosenikin odottaa minun olevan läsnä ja kuuntelevan sitä. – vuorovaikutus on jatkuvaa ja molemminpuolista – Heureka!

Kiitos Mia ja Team Pillikistö Rauni

***