Jurvala Training Team

Mia on tutustunut maastakäsittelyyn vuonna 1995 Reiska-poninsa ansiosta. Poni terrorisoi tallin henkilökuntaa karkailemalla taluttaessa, potkien ja ruoka-aikana kimppuun hyökkäillen. Ratsastaessa Reiska pyrki irtaantumaan ratsastajastaan mahdollisimman usein ja tehokkaasti. Sain valtavan avun ensimmäiseltä maastakäsittelykurssilta ja homma vei heti mukanaan täysin. Nyt yli 20-vuotta myöhemmin Mia elää unelmaansa ja tekee työtä jota rakastaa. 

Roni on tutustunut lajiin Mian myötä vuonna 2014. Alkuun innokas "poikakaveri" kulki tallilla lähinnä siksi että muualla Miaa ei juuri ehtinyt tavata. Pikkuhijaa homma alkoi kiinnostaa. Tänäpäivänä Roni on taitava avustaja Mialle. Lastaus ja kengitysongelmat ovat pariskunna yhteistä sarkaa, mutta Ronilta sujuu jo peruskäsittely kiitettävästi!

Hevosen maastakäsin koulutus on tärkeä osa hevosen oppimista.

Hevosella ei ole sisäänrakennettuna sitä, miten sen tulee käyttäytyä ihmisen kanssa, joten joka ikinen asia pitää opettaa. Miten kävellään narussa, voiko ihmistä purra, onko loimi pelottava, mikä on traileri, miltä tuntuu kun jalkoihin lasketaan vettä vesiletkusta.

Ihminen pitää näitä asioita itsestään selvänä, eikä hevosta ole tilanteeseen koulutettu. Siitä lähtee kerääntymään ongelmien vyyhti. Hevosta alkaa pelottaa, ihminen ei oikein tiedä miten reagoida, joten ihmistä alkaa joko pelottaa tai ärsyttää. Pikkuhiljaa on väärinymmärrysten, ärsyyntymisien ja pelkojen oravanpyörä molemmin puolin valmis. 

Pariskunnan työtä on sekä opettaa hevosille uusia asioita, että viheltää peli poikki parivaljakon kanssa, joilla on sukset mennyt jo ristiin. Oikeastaan niin pientä pulmaa ei olekaan missä ei voisi auttaa, koska mitä pikemmin ihminen ymmärtää, että homma ei ole raiteillaan, sitä pienempi työ sekä meillä, että omistajalla on.

 

Erilaiset pelkotilat ovat todella yleisiä ja sitten on toki niitä hiukan tuhmiksi päässeitä polleja, joille joudutaan asettamaan uusia rajoja ja opettamaan uudenlaisia käytösmalleja.

 

Toivomme koko sydämestä, että ihmiset alkavat panostaa myös maastakoulutukseen yhtä paljon aikaa ja rahaa, kuin selästä valmentautumiseen. Ratsastusvalmennukset ovat tärkeitä, mutta niin on myös maastakäsittely.

"Olen vuosien aikana nähnyt todella monta ratsukkoa (sekä ”tätitasoisia” että laadukkaita kilparatsukoita) jotka ovat saaneet huikean avun ratsastukseen sillä, että luottamus ja kunnioitus on saavutettu ensin maastakäsin tehdyillä harjoitteilla." -Mia

"Suvussani on aina lapsuudesta asti ollut hevosia, mutta kiinnostus lajiin on vasta herännyt Mian myötä. On ollut huikeaa ensin sivusta seuraamalla oppia hevosten käsittelyä ja nyt toimia Mian rinnalla apukäsinä." -Roni