Kuva: Riika Oksanen
ruuna Silencio

Olen tutustunut maastakäsittelyyn vuonna 1995 Reiska-ponin ansiosta. Poni terrorisoi tallin henkilökuntaa karkailemalla taluttaessa, potkien ja ruoka-aikana kimppuun hyökkäillen. Ratsastaessa Reiska pyrki irtaantumaan ratsastajastaan mahdollisimman usein ja tehokkaasti. Käytökseen tuli valtava apu jo ensimmäiseltä maastakäsittelykurssilta ja homma vei heti mukanaan täysin. Nyt yli 20-vuotta elän unelmaani ja teen työtä jota rakastan. 

Hevosen maastakäsinkoulutus on tärkeä osa hevosen oppimista.

Hevosella ei ole sisäänrakennettuna sitä, miten sen tulee käyttäytyä ihmisen kanssa, joten joka ikinen asia pitää opettaa. Miten kävellään narussa, voiko ihmistä purra, onko loimi pelottava, mikä on traileri, miltä tuntuu kun jalkoihin lasketaan vettä vesiletkusta.

Ihminen pitää näitä asioita itsestään selvänä, eikä hevosta ole tilanteeseen koulutettu. Siitä lähtee kerääntymään ongelmien vyyhti. Hevosta alkaa pelottaa, ihminen ei oikein tiedä miten reagoida, joten ihmistä alkaa joko pelottaa tai ärsyttää. Pikkuhiljaa on väärinymmärrysten, ärsyyntymisien ja pelkojen oravanpyörä molemmin puolin valmis. 

Erilaiset pelkotilat ovat todella yleisiä ja sitten on toki niitä hiukan tuhmiksi oppineita polleja, joille joudutaan asettamaan uusia rajoja ja opettamaan uudenlaisia käytösmalleja. Oikeastaan niin pientä pulmaa ei olekaan missä ei voisi auttaa, koska mitä pikemmin ihminen ymmärtää, että homma ei ole raiteillaan, sitä pienempi työ sekä kouluttajalla että omistajalla on.